lauantai 25. helmikuuta 2017

Maria Gripe: Varjo-sarja (Salaisuus varjossa, ...ja metsän valkeat varjot, Varjojen lapset & Varjojen kätkö)


Palvelustyttö Carolin tempaa 14-vuotiaan Bertan kodin suojasta huimaan seikkailuun. Yhdessä tytöt pestautuvat kaksoissisarusten seuralaisiksi Rosengåvan linnaan. Valkeiden ruusujen keskellä uinuva linna synkkine salaisuuksineen, eristyineinä varttuneet kaksoset Arild ja Rosilda, salakäytävät ja kuolleiden kyynelet - kaikki on kuin menneiltä vuosisadoilta. (...ja metsän valkeat varjot, takakannesta)

No niin, olen palannut Rosengåvan linnan taikapiiristä. Periaatteessa toisen kerran, mutta joskus käy tunnetusti niin, että kirjan varsinaiset tapahtumat unohtuvat ja mieleen jää vain tunnelma tai itsepäinen yksityiskohta. 

Näin toisella kerralla totesin, että tämähän on aivan ihastuttava kirjasarja! On salaisuuksia ja varjoja vanhoissa valokuvissa ja realistisena puolena 1900-luvun alun Ruotsi Titanic-uutisineen ja lähestyvine sotineen. Lisätään romantiikanhenkistä kummittelua, unia ja teatteria, ja minä olen koukussa.

Ensimmäinen osa Salaisuus varjossa liikkuu vielä arkisella maaperällä kaupungissa ja pohjustaa sarjan myöhempiä tapahtumia. Bertan perheeseen tulee uusi palvelustyttö, Carolin, joka mullistaa perheen rauhallisen elämän persoonallaan. Lähistöllä on köyhiä lapsia ja naisten asemaa pohditaan: kirja käsittelikin yllättäen myös yhteiskunnallisia asioita.

Yhteiskunnallisuus ei vastannut muistikuvaani sarjasta, mutta seuraava ...ja metsän valkeat varjot siirtyykin sitten unenomaiseen tunnelmaan, joka tuntui tutummalta. Berta ja Carolin pestautuvat syrjäiseen Rosengåvan linnaan, jossa vilisee vaiettuja asioita. Sisarusten Rosildan ja Arildin äiti on hukuttautunut ja isä poissa, ja Berta ja Carolin ovat nopeasti mukana kaikessa siinä, mistä ei puhuta. Bertan ja Carolinin omatkin välit ovat koetuksella, sillä Carolin ei kerro kaikkea itsestään. Tapahtumat Rosengåvassa kehittyvät vielä Varjojen lasten ajan: ei-toivottu sukulainen havittelee linnaa omakseen ja salaisuuksien paljastuminen on yhä lähempänä, kunnes viimeinen Varjojen kätkö antaa puheenvuoron Carolinille. Uskon että nämä neljä kirjaa on parempi lukea tietämättä liikaa etukäteen, salailulla kun on suuri rooli juonenkulussa, joten ei tapahtumista sen enempää!

Hahmoilla on siis salaisuutensa, pieniä ja suuria ja toisiinsa liittyviä. Välillä pelätään ja juonitellaan, usein ei näennäisesti tapahdu paljoa, mutta jotain odottaa kulman takana. Minä tempauduin mukaan ja jännitin, miten käy, mitä paljastuu ja kenelle. Periaatteessa minun olisi pitänyt muistaa tämä kaikki, mutta niin vain lukumuisti ei aina toimi.

Kolmen ensimmäisen kirjan minäkertoja, tunnollinen Berta ja tuleva ja menevä, itsekäskin Carolin olivat mielenkiintoinen kaksikko. Draamanhaluinen Carolin rakastaa näyttelemistä eikä Berta voi olla varma, mikä on totta ja kuka on oikea Carolin. Tällä tuntuu olevan monia tarinoita ja rooleja itsestään ja Bertan ainoa keino on luottaa Caroliniin. En aina ymmärtänyt syitä Carolinin tekemisille, enkä sille, että Berta antaa hänelle yhtä monta kertaa anteeksi. Onneksi asetelma ei ole ihan näin selkeä, ja varsinkin sarjan edetessä Bertan hahmo saa itsenäisempiä sävyjä. Eikä Carolinkaan ole mikään tunteeton hirviö, mikä selviää viimeistään Varjojen kätkössä.

Varjojen kätkö on taas toisenlainen kirja. Tällä kertaa pääosassa on Carolin, joka asuu nyt yksin Tukholmassa ja opiskelee näyttelijäksi. Samalla hän pohtii Rosengåvan tapahtumia ja etsii tasapainoa minänsä eri puolien välille. Siksi Carolin haluaa kertoa tapahtumat ulkopuolelta, hän-kertojan kautta, mutta välillä mukaan eksyy minä-muotoa. Lisäksi nähdään hänen kirjeenvaihtoaan "toiselle minälleen" ja lyhyitä elokuvakohtauksia, joita Carolin luonnostelee harmitellen, ettei elokuvissa ole ääntä... Näin sekalainen kerronta epäilytti minua aluksi, mutta täytyy sanoa, että Carolinin elämän sirpaleisuus tuli siitä loistavasti esiin.

Kolme ensimmäistä osaa olin lukenut lapsena, mutta tämän neljännen olemassaolosta minulla ei silloin ollut aavistustakaan, joten tämä oli iloinen löytö näin vanhemmalla iällä. Kolme "Berta-kirjaa" toimivat hyvin trilogianakin, mutta langanpäitä ja selityksiä riittää vielä neljänteen, jos niitä jää kaipaamaan. Neljännessä kirjassa liikutaan enemmän ajatusten kuin tapahtumien tasolla, joten en tiedä miten tämä olisi iskenyt lapsena. Nytkin tuntui, että Carolinin ajatusten vyyhti käy välillä uuvuttavaksi ja arkielämän kuvausta olisi voinut olla lisääkin.

Olen erityisen ihastunut, miten arkimaailma ja kauhuromanttinen linnamaailma on näissä sovitettu yhteen. Siksi ensimmäinen ja viimeinen kirja, joissa ei olla Rosengåvassa, eivät saavuttaneet samaa tunnelmaa, mutta niissä kiinnostavaa olikin arkisempi puoli. Enkä muuten odottanut löytäväni sarjasta seuraavanlaista, melko modernintuntuista lausetta: "Hän [Carolin] tahtoi osoittaa, että ihminen sinänsä on tärkeämpi kuin hänen sukupuolensa", mutta niin vain löysin ja nyt olen vielä vähän enemmän ihastunut.

Harmillista että sarjaa on ilmeisesti huonosti saatavilla ja uusien lukijoiden löydettävissä. Kirjastoissa nämä taitavat olla varaston puolella, jos eivät jo kokonaan poistettuna. Ei sitä toivoisi, että nämä unohtuvat, sen verran viehättävä sarja on kuitenkin kyseessä.

Luetut teokset: Salaisuus varjossa, ...ja metsän valkeat varjot, Varjojen lapset, Varjojen kätkö
Kirjailija: Maria Gripe
Ruotsinkieliset alkuteokset: Skuggan över stenbänken, ...och de vita skuggorna i skogen, Skuggornas barn, Skugg-gömman
Suomentaja: Eila Kivkkaho
Kustantaja: Tammi
Ilmestymisvuodet: 1983, 1984, 1986, 1988
Sivumäärät: 278, 343, 440, 453

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Oscar Wilde: The Picture of Dorian Gray (Dorian Grayn muotokuva)


Wilde's first and only published novel recounts the story of handsome Dorian Gray who upon having his portrait painted desires that it will age and grow ugly while he may remain eternally beautiful. The painting, which reflects each of Gray's sins and transgressions, haunts him until it finally becomes unbearable. In this dark tale of duplicity and mortality, Wilde creates a world where art and reality collide. (Takakansi)

Lähdetään purkamaan joulunajan lukemisia. Ensimmäisenä vuorossa The Picture of Dorian Gray tai Dorian Grayn muotokuva, josta onkin klassikkoarvon takia hieman vaikeaa postata, sillä kaikki on luultavasti jo sanottu.

Ennen kuin jäi roikkumaan bloggausjonooni, kirja roikkui monta vuotta lukulistoillani. Viereinen pokkarikansi ei ole yhtään kaunis eikä houkuttele lukemaan, eikä siitä oikein saanut hyvää kuvaakaan, mutta onneksi tiesin suunnilleen, mitä kannen takana on ja varovasti epäilin, että pitäisin kirjasta.

Tarinassa on tunnetusti kyse nuoruudesta, kauneudesta ja niiden hinnasta. Täyttynyt toive pysyä ikuisesti kauniina ajaa Dorian Grayn vähitellen yhä syvemmälle pimeään. Hänen omat kasvonsa pysyvät koskemattomina, kun hänen muotokuvansa rumenee miehen jokaisen pahan teon myötä. Vaikka Dorian piilottaa muotokuvan, todisteen teoistaan, piilotetuilla asioilla on tietenkin tapana pyrkiä esiin.

The studio was filled with the rich odour of roses, and when the light summer wind stirred amidst the trees of the garden, there came through the open door the heavy scent of the lilac, or the more delicate perfume of the pink-flowering thorn. (Ensimmäinen lause)

Ilokseni tämä oli niitä klassikoita, jotka eivät tunnu pölyisiltä ja kuivakan muinaisilta, vaan Wilden teksti on viihdyttävää ja terävää. Lukemisen jälkeen tuo ensimmäinen lause tuntui kummallisen makealta muuhun tekstiin verrattuna, mutta jostainhan kaiken on lähdettävä liikkeelle, turmeltumisenkin. Viktoriaanisella ajalla tulkittiin ahkerasti kukkien merkityksiä, joten googlauskierros saattaisi kertoa vielä lisää.

Kirjan alkuvaiheilla koetaan intohimoinen, ironinenkin, Sibyl-näyttelijättäreen rakastuminen, joka näyttää Dorian Grayn nuorena ja naiivina, ja joka aiheuttaa ensimmäiset jäljet muotokuvaan. Hämäännyin vähän, näytelmämäinen rakkaus ei ollut sitä, mitä odotin kirjalta, mutta kauan ei kestäkään, kun kauneus alkaa kadota. Ikäväkseni olin spoilaantunut muutamista tapahtumista etukäteen, mutta onneksi tekstin teho ei siitä kärsinyt. Vaikka ruumiin hävittämisen haju ullakolla ei olekaan miellyttävin asia, josta lukea iltalukemisena, kirjan tunnelma sai minut viihtymään ja piti otteessaan.

Ei-niin-yllättäen julkaisuaika näki kirjan moraalittomuuden ja viittaukset homoseksuaalisuuteen paheksuttavana. Muotokuvan maalaaja Basil Hallward tunnustaa tunteensa Doriania kohtaan, on piilottelua, mieskauneuden ihailua ja tuhoa kohti vievää nautintoa. Oli kieltämättä houkuttelevaa nähdä tarinassa kirjailijan omaelämäkerrallisuutta, häntähän syytettiin "siveettömyydestä", eli homoseksuaalisuudesta, mutta päätin lukea tämän pelkästään hyvänä kirjana, siihen tämä riitti sellaisenaankin.

Wilde tunnetaan näytelmistään ja Dorian Grayssakin hahmojen tekemiset dialogin välissä tuntuivat paikoitellen näyttämöohjemaisilta. Dialogi itsessään on älykästä, sellaista nokkelaa tulitusta, joka oli välillä ihastuttavan hauskaa. Usein äänessä on Dorianin ja Basilin ystävä Lord Henry, jolta löytyy ajatuksia joka lähtöön. 'Because you have the most marvellous youth, and youth is the one thing worth having.' -- Erityisen mielenkiintoista lordin suorapuheisuus oli verrattuna Dorianin salailuun ja piilotteluun. Vastakohtia! Lordi on myös se, joka houkuttelee nuoren Dorianin pahuuden teille, mikä ei ehkä tehnyt hänestä pidettävää hahmoa, mutta ainakin kiinnostavan.

Miljöö tekee viktoriaanisen (tai synkän) estetiikan ystävän tietenkin onnelliseksi lukittuine tauluhuoneineen ja oopiumluolineen. Vaikka kirjassa eletään päiväsaikaankin ja kauneus on tärkeässä osassa, myös pimeä ja turmeltuminen tulevat nopeasti vastaan. Pahuus, rumuus, kielletty ja kuolema eivät pysy kauaa piilossa ja hallinnassa.

Luettu teos: The Picture of Dorian Gray 
Kirjailija: Oscar Wilde
Kustantaja: HarperCollins (2010)
Ilmestymisvuosi: 1890
Sivumäärä: 252

lauantai 21. tammikuuta 2017

A Series of Unfortunate Events/Surkeiden sattumusten sarja (Netflix) - Varsin pätevä kuvaus!

Vuoden ensimmäinen elonmerkki blogissa, kun tammikuusta on ohitettu jo puoliväli! Toivottavasti teidän kaikkien vuosi on alkanut hyvin ja onnellisesti :) Tämän jälkeen pitäisikin saada ajatukset järjestykseen The Picture of Dorian Graysta ja muista vuodenlopun kirjoista... postausjonot ovat ikäviä otuksia.

***

Kun tietoja ja trailereita Netflixin Surkeiden sattumusten sarjasta alkoi tihkua, olin varovaisen innostunut. Mikä sen mahtavampaa kuin nähdä vanhoja lempikirjojaan valkokankaalla tai ruudulla... Jos sovitukset hoidetaan kunnialla.

(Täällä olen purkanut huoliani trailereiden perusteella)

***

Tässä vaiheessa, yksi katsottu tuotantokausi myöhemmin, voin huokaista onnellisena ja käpertyä odottamaan seuraavaa. (Se on suunnitteilla, mutta mitään varmaa ei kai vielä ole.) Erästä twiittaajaa mukaillen sisäinen 10-vuotiaani intoilee tällä hetkellä kovasti.

Ensimmäinen kausi sisältää siis kahdeksan jaksoa, joihin on koottu neljän ensimmäisen kirjan tapahtumat. Haastattelussa kirjailija itse on sanonut, että toinen kausi sisältäisi kymmenen jaksoa ja kirjat 5-9 ja kolmannelle kaudelle jäisivät kirjat 10-13, mutta saapa nähdä!

Katsoessani luin ensimmäisen kirjan ja puolet toista, joten ajatukseni kirjoista 3 ja 4 perustuvat tässä hatariin muistikuviin :)

Purin tuntemukseni mahdollisimman spoilerittomasti, mutta jos sattumalta et halua tietää mitään ja aiot katsoa ensimmäisen kauden, niin älä lue ;)

Lähdetään liikkeelle siitä, mikä ensimmäiseksi näkyy eli

Alkutunnari
Voiko tästä sanoa muuta kuin mahtava. Tämä on se fiilis, joka pitää olla. Pidin erityisesti siitä, että laulun sanat muuttuvat kirjasta toiseen siirryttäessä. Ja tietenkin kieltävät katsomasta, koska sitähän Snicket yritti jo kirjojen takakansissa.



Visuaalinen ilme 
Puvustus ja lavastus eivät olleet täysin sellaisia kuin itse kuvittelin, oma mielikuvani oli steampunkimpi, mutta hyvännäköistä, synkeää.

Snicketin kasvojen näyttäminen
Lemony Snicket on tuotu sarjassa näkyviin (näyteltynä versiona) kertomaan tarinaa, mistä en aluksi innostunut, kun hän kirjoissa vihjaili piilottelevansa siellä sun täällä, mutta vähitellen lämpenin idealle. Toteutus toi mukavasti esiin sen, että tapahtumat ovat Snicketin jäljittämiä ja kertomia.

Näyttelijät ja hahmot
En ollut ensimmäisten jaksojen jälkeen täysin vakuuttunut Neil Patrick Harrisista kreivi Olafina: Hahmo tuntui liian näytellyltä ja oikeastaan näin vain Barney Stinsonin valepuvussa... mutta luottoni kasvoi koko ajan sarjan edetessä ja mitä enemmän Olafin valepukuja nähtiin. Ja alkutunnarin hän hoiti loistavasti!

Lapsikolmikko teki hyvää työtä ja Sunnyn osuudet oli toteutettu feikkivauvaa ja aitoa sopivassa suhteessa. Ja Sunnylla on terävien hampaiden lisäksi persoonallisuus, vaikka hän vielä pieni onkin, tietenkin. 

Vielä enemmän vakuutuin kreivi Olafin kätyrijoukosta: jos voisi sanoa ihana, niin sanoisin :D Puuterinaiset, koukkukäsi ja sukupuoleltaan määrittelemätön tyyppi, koko porukka.

Voisin oikeastaan säästää tilaa ja sanoa vain, että hyvin roolitettu ja kirjoitettu, niin pahikset kuin hyviksetkin. Hyvää työtä.

Ai niin, kyllä voikin turhautua fiktiiviseen hahmoon (ja yskään.) Muistin kyllä, että suurin osa kirjojen aikuisista oli typeriä, hyödyttömiä tai molempia, mutta nyt oltiin uudella tasolla, tai aika oli kullannut muistot.

x
Tarina 
Kauden neljälle kirjalle on kullekin annettu kaksi jaksoa, mikä tietenkin antoi aikaa ja mahdollisuuksia kehitellä juonta ja yksityiskohtia. Sarja seuraakin kirjoja hyvin uskollisesti, niin juonen, vuorosanojen kuin Snicketin osuuksien kohdalla. Mukana on myös materiaalia kirjojen ulkopuolelta, esimerkiksi herra Poen ja kreivi Olafin, tai siis Yessica Haircutin, huoltajuusselvittely pankissa, joten jaksot eivät tuntuneet vain kirjojen kertaamiselta. Lisäksi olisin lapsena halunnut tietää enemmän VPK:sta/VFD:stä ja nyt siitä saatiin välähdyksiä.

Hämmennystä minulle aiheutti se, että äiti ja isä ilmestyvät esiin tulipalon jälkeen, mutta sitten alkoi raksuttaa. Ai niin, tämänhän täytyy olla... (Katsojan kannalta) julma juonenkäänne, vaikka epäilinkin sitä vähän etukäteen :(

Josefiina-tädin talon putoaminen
Kaikesta en tosin ollut samaa mieltä sarjan kanssa. Esimerkiksi tätä talokohtausta yhdistettynä hämmentävän iloiseen musiikkiin en täysin käsittänyt. Okei, sarja on täynnä onnettomuuksia ja huumori vinksahtanutta, mutta tämä kohtaus onnistui poikkeamaan vielä siitäkin.

Aikajana
Enkä innostunut sarjan tavasta viitata selkeään aikaan internetteineen ja Haruki Murakameineen. Tämä on kaksipiippuista, koska kyllähän kirjatkin sijoittuvat jonkinlaiseen omaa aikaamme muistuttavaan aikaan (jossain taisi olla kreivi Olafin tunnistava tietokonekin?) ja vilisevät viittauksia lähtien ihan Baudelaireista, mutta sarja toi ne liian lähelle nykyaikaa. Kauemmas, kauemmas!

Pienet yksityiskohdat
Lopulta pienet, kirjoista otetut yksityiskohdat olivat minulle ne, joka saivat sarjan tuntumaan oikealta. Siltä että tässä kunnioitetaan kirjoja eikä lähdetä seikkailemaan. Jos olisin katsoessani laskenut sarjan jokaisen VFD-repliikin ja silmäsymbolin, en olisi muuta ehtinyt tehdäkään. Puhumattakaan muista viittauksista ja vitseistä. Kun ruutuun saatiin ensimmäinen Snicketin "Which here means...", minä nauroin nostalgisesti ja olin koukussa. Näin palautetaan ihminen faniksi, vaikka fanituksesta olisi aikaa sen kymmenen vuotta. Tämän tahtoisin kertoa myös monelle muulle kirja-elokuva -sovituksen tekijälle.

"Me? I'm just having my morning coffee.

Although I can't seem to find the sugar bowl." 

Erityisen iloiseksi minut teki se, että omistukset Beatricelle olivat mukana ♥

Darling, dearest, dead.

My love for you shall live forever. 
You, however, did not. 

--

***

Tiivistettynä sanoisin, että sarja seurasi kirjoja juuri niin kuin kirjatoukka vain toivoisi, ja kun muutoksia tehtiin, ne tuntuivat perustelluilta. Elokuva tai sarja on eri formaatti kuin kirja, mutta niillä voi silti kertoa saman tarinan ja niin, että ainakin tämä lukija on tyytyväinen. (Moni muukin, jos sometuntumani pitää paikkaansa.) Asiaa luultavasti auttaa, että Snicket/Handler on itse ollut tekemisessä mukana, kiitos siitä.

(Kahta ensimmäistä kirjaa uudestaan lukiessani ja sarjaa katsoessani kyseenalaistin pienen minäni viihdemaun, koska eihän tämä nyt iloisinta tavaraa ole... onko lapsessa jotain vikaa, jos hän haluaa lukea toisten omaisuutta havittelevasta roistosta ja tulipaloista... ja onko lapsuusiän ohittaneessa jotain vikaa, kun hän edelleen viihtyy saman kurjuuden parissa, mutta tästä ehkä lisää, jos päädyn postaamaan kirjasarjan uusintaluvusta.)

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvän joulun toivotus sekä aika kasa #kirjakuvia päivässä

Kirjablogi Rougen Emilie laittoi liikkeelle joulukuisen kirjakuva päivässä -haasteen, jota minäkin olen suorittanut Twitterin puolella. Tällä hetkellä olen julkaisutahdista sen verran jäljessä, että oli helpompaa tehdä kollaasimuotoinen päivitys tänne blogiin. Samalla käytän tilaisuuden hyväksi ja kiitän teitä tästä vuodesta! Pidemmittä puheitta: oikein hyvää joulua sekä onnellista uutta vuotta, palataan lukemisiin viimeistään ensi vuonna! 

***

Kuvat 1-3:



1. Top 3 (tällä hetkellä)

Kuvassa mieleenpainuneita tai muuten onnistuneita lukukokemuksia vuoden varrelta. The Picture of Dorian Gray on roikkunut lukulistoillani ihan liian kauan, mutta osoittautui sitten odottamisen arvoiseksi. Rilla of Ingleside avasi uusia näkökulmia suomennokseen verrattuna ja Elämä elämältä muistutti, miten suuri nautinto hyvin kirjoitettu, sujuvasti etenevä tarina on. (Sekä Dorian Gray että Rilla odottavat vielä postaamistaan.)

2. Suosikkigenre
Contemporarya (tämä on kai se nykykirjallisuus) edustaa tässä The Time Traveler's Wife. Tykkään genrejen sekoittelusta, joten tässäkin kirjan aikamatkustus-rakkaus toimi minulle.

3. Kansikuvarakkautta
Maija Karman tyttökirjakannet ovat tietenkin ihaninta mitä on, mutta tämä Runotyttö etsii tähteään 
ansaitsee vielä ylimääräisen sydämen  

***

Kuvat 4-9:




4. Sukkasunnuntai
Sukat ja glögiä (tai ainakin muki). Hyvät villasukat ovat sopivan pitkät, eivät liian tiukat ja mielellään tietenkin sievät. (Vaikka eivät välttämättä kenkien sisältä näykään.)

5. Talvinen kansikuva
Maggie Stiefvaterin Väristys, jossa talvi ja kylmyys on varsin haikealla tavalla mukana. 

6. Leffa oli parempi
Tämä oli vaikea kohta, mutta päädyin lopulta leffa oli yhtä hyvä -ratkaisuun ja Jane Austeniin (esimerkkinä kuvassa Järki ja tunteet.) Esimerkiksi BBC:n ysärisarja Ylpeydestä ja ennakkoluulosta on tietenkin ihana.

7. Pitkäniminen kirja,  8.Ihmeelliset otukset & 9. Nostalginen lastenkirja
Seitsemännen, kahdesannen ja yhdeksännen kuvan kohdalla huijasin vähän ja mahdutin ne samaan kuvaan. Kuinkas sitten kävikään? ei vielä ole pisimmästä päästä, mutta alaotsikko Kirja Mymmelistä, Muumipeikosta ja pikku Myystä kasvattaa mittaa. Myös ihmeellisiä otuksia (niitähän muumit ovat) ja iso annos nostalgiaa löytyvät kirjasta.

***

Kuvat 10-13:



10. Lukuhetki
Olen lukenut Gone with the Windiä nyt useamman viikon: tarina onkin hidastempoisempi kuin muistin! Tässä kuvassa ollaan menossa luvussa XIV.

11. Askartelu- tai käsityökirja
Vanhempaa ja uudempaa neulekirjaa. Kirjokintaista kauneimmat vuodelta 1978 ja Koukussa neulomiseen vuodelta 2006.

12. Kirja jonka antaisit lahjaksi
Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot lähtisi pakettiin, jos lahjan saajalta vielä puuttuisi tämä ja hän sattuisi tykkäämään Rosan ankoista. 

13. LUNTA!
Tyttö joka muuttui lasiksi lumisateisine kansineen. Tai en ole lukenut kirjaa, mutta uskallan luulla että nuo hahtuvat ovat lunta.

Tähän asti olettekin nähneet, jos olette seuranneet Twitterin puolella :)

***

Kuvat 14-17:



14. Kirja joka päättyi liian nopeasti
Pikku prinsessa loppui juuri kun asiat kävivät kiinnostaviksi ja Saaran elämä koulun jälkeen jäi lukijan mielikuvituksen varaan. En ole kuitenkaan koskaan lukenut Hilary McKayn jatko-osaa Pikku prinsessan ystävät, koska miksi vanhoille kirjoille pitää kirjoitella jatko-osia, pöh.

15. Lempiperhe kirjassa
Weasleyn perhe pääsee lempiperheiden joukkoon esimerkiksi tämän lainauksen perusteella:

Mutta Harryn mielestä omituisinta Ronin luona ei ollut puhuva peili eikä putkia kolisteleva paha henki, vaan se että kaikki tuntuivat pitävän hänestä. (Harry Potter ja salaisuuksien kammio)

16. Jouluinen tarina/ juoni
Viiru, Pesonen ja kutistuva piparkakkutaikina :D Eli Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita. Tämän jouluisempaa ei minun hyllystäni löydy.

17. Glögiä/piparia
Piparkakkutalokirja Making Gingerbread Houses ja tällä kertaa täysi mukillinen glögiä :)

***

Kuvat 18-21:




18. Kirja & aamupalaa
Oikeastaan iltapala, eikä tässä ole sitä kirjaakaan, mutta pulla ja maito menevät molemmista!

19. Punaista ja vihreää
Hän siitä niin tykkää ja siinä on syy. Hän on hurmaava, kiukkuinen, onnekas Myy ;)

20. Kirja ja rakkain joulukoriste
Lisää Muumeja! En ole tähän mennessä kiintynyt mihinkään joulukoristeeseen erottamattomasti, mutta pallot (ja ruusut ja helminauhat) näyttävät aina kivalta kuusessa.

21. Herkullinen ruokakirja
Jo kuvassa numero 17 esiintynyt Making Gingerbread Houses. Kirjan piparkakkutalot näyttävät tosiaan herkullisilta, tässä kuvassa talo nimeltä Storybook Stone Cottage.

***

Kuvat 22-24:


22. Kirja ja päivän sää
Valkean joulun todennäköisyys Ilmatieteen laitoksen mukaan! Oli jouluna lunta tai ei, lukutoukka voi onneksi hautautua kirjoihin ja viettää valkoista joulua sivujen välissä ;)

23. Kirja ja lempisuklaata 
Pähkinä on suklaassa aina plussaa, eikä Geisha ole poikkeus.  Maria Gripen Vieras aikojen takaa vasta odottaa lukemistaan, mutta vaikuttaa kiinnostavalta!

24. Joulukuusi
Tyttökirjakuusi tarkemmin sanottuna. Hyllystä löytyi vihreäselkäisenä ainakin Montgomerya, Laura Ingals Wilderiä ja Alcottia.

***

Vielä olisi muutama päivä tätä kuukautta, ja vuotta, jäljellä, joten kirjakuviakin nähdään vielä. Jos et ole vielä ehtinyt ihastelemaan tähänastisia, kannattaa someissa etsiä #kirjakuvapäivässä :)