maanantai 30. marraskuuta 2015

Liebster Award -vastauksia


Jonkin aikaa sitten kommenttiboksiini tipahti kaksi tunnustusta, joista kiitos Sezzie Haaveilijan siivet - ja Ruusa Kirjahullun päiväkirja -blogista!

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

 1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämiin 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin puolestaan palkitsemasi bloggaajat vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Sitten vastailemaan!

Ensin Ruusan kysymykset:

1. Minkä genren kirjoja luet eniten?
- Sekalaisesti eri genrejä, mutta esimerkiksi dekkareita en käytännössä koskaan.

 2. Mikä on lempikirjasi?
- Tämä on aina yhtä vaikea kysymys. Tuulen viemää oli ihana, mutta olen lukenut sen vain kerran. (Kai silloin voi sanoa lemppari) Se on ainakin yksi lempikirjoista.

 3. Entä lempi lukupaikkasi?
- Sohvannurkassa tai omalla sängyllä. Kesällä ulkona, erilaiset riippumatot ja keinut ovat hyviä. Mukavuus on pääasia :)

 4. Onko sinulla lukulista, vai valitsetko kirjat aina fiiliksen mukaan?
- Minulla on lukulista, mutta en noudata sitä :D Valitsen kirjat fiiliksen mukaan, ja jos mitään kiinnostavaa ei löydy, turvaudun listaani.

 5. Vaihteleeko lukemiesi kirjojen genret vuodenaikojen mukaan?
- Kesäisin tykkään lukea vanhoja lemppareitani uudestaan tai paksukaisklassikoita, kun on aikaa. Talvella tutustun uutuuksiin.

 6. Luetko e-kirjoja
- Minulla ei ole lukulaitetta, lisäksi tykkään tuntea kirjan fyysisesti käsissäni kun luen, joten en. Täydessä kirjahyllyssä on jotain (vanhanaikaisen?) romanttista. En tyrmää e-kirjoja tai sano etten koskaan lukisi niitä: luulen että ne ovat käteviä, mutta minä en useinkaan ajattele käytännöllisyyttä lukiessani.

 7. Mitkä kaksi kirjaa on jäänyt parhaiten mieleesi tänä vuonna? Miksi?
- Lisa Genovan Edelleen Alice ja Tove Janssonin Kesäkirja. Edelleen Alice oli aiheeltaan kiinnostava ja näkökulmaltaan onnistunut, Kesäkirja taas onnistui tuomaan niin kesäisen tunnelman, että näin marraskuun pimeässäkin se palaa mieleen.

 8. Minkä aihealueen kirjoja luet eniten?
- Luen mielelläni arkielämän kuvauksesta tai erilaisista ihmiskohtaloista. (Esim. edellisen vastauksen Edelleen Alice)

 9. Onko kirjan ulkonäöllä väliä?
- On ja ei. Jos kirjalla on takanaan jo useampi lukukierros ja sisältö on tuttu, mielellään sen lukisi vanhalla, "ainoalla oikealla" kannella. (Esim. vanhat tyttökirjat.) Uusien kirjojen kohdalla kansikuva saattaa kiinnittää huomion kaupan tai kirjaston hyllystä, joten onhan se tärkeä juttu, vaikka ruma kansi ei estäkään lukemista.

 10. Minkä kirjan maisemat haluaisit näkyvän omasta ikkunastasi?
- Hmm, Burnettin Salainen puutarha kuulostaisi hyvältä. Asuisin vanhassa, vähän pelottavassa kartanossa ja katselisin ikkunastani nummille sekä tietenkin puutarhaan :)

 11. Luetko mieluummin sarjoja vai yksittäisiä romaaneja?
- Nykyään yksittäisiä romaaneja, nuorempana sarjoja. Haluaisin edelleen koukuttua johonkin pitkään sarjaan.

Sitten Sezzien:

1. Kuinka paljon aikaa päivässä käytät musiikin kuunteluun?
- Tämä menee kausittain. Joskus tulee kuunneltua enemmän, joskus vähemmän. Yleensä tunti tai pari.

 2. Mitä mieltä olet musikaaleista?
- Haluaisin tutustua niihin enemmänkin! Ei ole juuri tullut katsottua.

 3. Oletko nähnyt yhtään musikaalia?
- Mamma Mian elokuvaversio... niin, siinä se sitten onkin. Tykkäsin kyllä tuosta ainoasta näkemästäni.

 4. Osaatko laulaa tai soittaa jotain instrumenttia?
- En ja minusta on käsittämättömän hienoa että joku osaa!

 5. Laulatko mukana, kun kuuntelet musiikkia?
- En, katso edellinen vastaus :D

 6. Käytkö konserteissa tai festareilla?
- Liian harvoin :(

 7. Mikä artisti/bändi on vaikuttanut sinuun eniten?
- Minulla ei oikeastaan ole tällaista bändiä tai artistia. Kuuntelen musiikkia, jos se kuulostaa hyvältä, eikä se vaikuta minuun erityisen syvällisesti.

 8. Mikä biisi sinulla on viimeksi soinut päässä?
- Marina and the Diamonds: Savages

 9. Osaatko lukea nuotteja?
- En osaa tätäkään :(

 10. Mitä kanavaa käytät musiikin kuunteluun? (Youtube, Spotify, ym)
- Tietokoneella Youtube, kännykällä Spotify

 11. Mikä musiikkityyli on lähimpänä sydäntäsi?
- Niin kuin vastauksista näkyy, en ole vannoutunut musiikinharrastaja. Sanotaan pop, ehkä jonkinlaisella twistillä. Kunhan kuulostaa hyvältä :)


Sitten pitäisi haastaa joku. Olen ollut niin pimennossa blogimaailmasta etten ollenkaan tiedä kenellä tämä on käynyt. Aika monella, nopean selailun perusteella. Jos haaste ei ole osunut vielä kohdallesi, mutta tahdot vastata, tämä on vapaasti vietävissä :) Kysymykset löytyvät alta. 

L. M. Montgomeryn syntymäpäivän kunniaksi inspiroiduin tyttökirjoista:

1. Oletko samaistunut/samaistutko johonkin tyttökirjahahmoon ja jos, niin keneen?
2. Varhaisin tyttökirjamuistosi? Vai oletko löytänyt tyttökirjojen pariin aikuisena?
3. Oletko harrastanut/harrastatko itse kirjoittamista?
4. Sinulle rakkain tyttökirja?
5. Linkkaa jokin tyttökirjahenkinen resepti, musiikkikappale tai kuva.
6. Oletko tutustunut tyttökirjafilmatisointeihin ja mitä mieltä olet niistä?
7. Onko sinulle sattunut hiustenvärjäyskatastrofeja? (Vihreällä tai muulla värillä)
8. Onko sinulla lempikuukautta?
9. Sisusta itsellesi oma ullakkokamari! (Tai muu soppi.) Värivalinnat? Romanttista, modernia vai jotain ihan muuta tyyliä? Mitä huonekaluja ehdottomasti tarvitsisit?
10. Oletko tutustunut tyttökirjailijoiden elämään, esim. päiväkirjoihin?
11. Milloin viimeksi poimit kukkia?


tiistai 3. marraskuuta 2015

Mariia Kukkakorpi: Henkäyksiä


Pariisi kesäkuussa 2014; vilkkaat kadut ja tyylikkäät ihmiset - kaupunki, jonne tullaan elämään ja rakastumaan. Ella elää Pariisin kaupungin laidalla kaksiossa, joka huokuu pysähtyneisyyttä, päämäärättömyyttä ja muistutuksia menneisyydestä. Kun hän valmistui ylioppilaaksi, hän jätti Helsingin taakseen ja lapsuudenystävänsä Alexin kaipaamaan. Alex ajelehtii järkevän elämän ja järjettömän rakkauden vietävänä. Ellan äiti Renée on jäänyt sukupolvien väliseen kuiluun eikä ymmärrä isoäidin ja Ellan tiivistä sidettä. On isoäidin hautajaispäivä, aika päästää irti ja jatkaa elämää. Mutta minne, kun mikään suunta ei tunnu oikealta? Kuka oli isoäiti, joka oli läsnä, rakasti, mutta vaikeni omasta menneisyydestään? (Takakansi)

Pariisi on otollinen paikka sijoittaa rakkaustarina, olipa kyseessä sitten elokuva, musiikkikappale tai kirja. Myös Henkäyksiä laittaa henkilöhahmonsa sinne, ajelehtimaan, kipuilemaan rakkauden perässä.
Nimensä mukaisesti kirja etenee kevyesti, tuokiokuvamaisesti. Hahmojen kokemukset ovat kipeitäkin, mutta Pariisiin kesä välittyi minulle sivuilta. Se toimi tarpeellisena vastaparina Ellan tarinalle, takakannen kuvaamille pysähtyneisyydelle ja päämäärättömyydelle.
Ellan hahmosta ei ollut helppo pitää, hänen pysähtyneessä tavassaan suhtautua elämäntilanteeseensa oli jotain itseäni ärsyttävää. Samalla hän tuntui aidolta, tällaisen naisen voisin kuvitella tapaavani jossakin, vaikka emme ehkä ystävystyisikään.
Ellan kipuillessa ex-miesystävänsä ja lapsuudenystävänsä Alexin välillä seurataan Alexia, Ellan vanhempia sekä isoäidin tarinaa Albaniassa. Aikatasoja on useampia, Ellan menneisyys ja nykyisyys sekä isoäidin menneisyys. 2010-luvun Pariisi ja 1940-luvun Albania tuntuvat kaukaisilta toisilleen, vaikka ne yhdistävätkin eri sukupolvet. Lopulta jäin miettimään näiden takaumien toteutusta. Yksi isoäidin menneisyyteen siirtyminen olisi mielestäni riittänyt, tehokkaana lopussa. Aikaisempi takauma kirjan alussa jäi itselleni etäiseksi, varsinkin kun seuraavaan oli varsin pitkä väli. 
Pidin siitä, miten isoäiti lopulta vaikuttaa hahmojen suhteisiin, taustalla, olematta itse enää läsnä. Materiaalia aikatasoissa ja hahmojen elämässä on paljon, sukupolvien väliset suhteet, parisuhteet, kunkin hahmon oman elämän yksityiskohdat, ehkä jopa liikaakin. Toisaalta Kukkakorpi onnistuu säilyttämään keveyden.  Nautin kirjan läpi välittyvästä pysähtyneisyydestä, palapelimäisyyteen yhdistettynä tunnelma on onnistunut. Henkäyksiä ei myöskään alleviivaa hahmojensa kohtaloita, tapahtumat etenevät omalla painollaan.

Siellä täällä vastaan tuli lyönti- tai kirjoitusvirheitä, jotka paikoitellen häiritsivät. Kokonaisuutena Henkäyksiä on keveä kirja, joka ei päästä hahmojaan helpolla, mutta kaikkea ympäröi onneksi Pariisin kesäkuu.

Luettu teos: Henkäyksiä
Tekijät: Mariia Kukkakorpi
Kustantaja: omakustanne
Ilmestymisvuosi: 2015
Sivumäärä: 325
(Arvostelukappale)

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Peik Lehtonen, Katja Lehtonen & Milla Paloniemi: Lennart


Lennart on Tyyris Tyllerön näköinen pikkumies, joka sadankahdentoista sivun aikana ehtii varomattomuuttaan esim. kuolla, kuolla vielä enemmän, tulla kidnapatuksi, ryöstetyksi ja menettää työkaverinsa. Onneksi, sillä nyt me muut osaamme olla tekemästä samoja virheitä! Joku saattaa tuntea lennartin vanhempiensa kautta. Hän on se tuttava, joka kokeili uhkapelejä tai söi raparperipiirakkaa ilman maitotuotteita. Tämä kyseinen Lennart on Peik ja Katja Lehtosen äidin työkaveri.

Milla Paloniemen kuvitus on tikku-ukkomaisen yksinkertaista, mikä korostaa mukavasti kirjan mustaa huumoria. Osa sen hauskuudesta on tuttuus, minussa hilpeyttä herättivät juuri tavalla tai toisella tutut tarinat. Vanhempien varoitukset ovat monen meistä selkäytimessä: miten täältä muuten olisi hengissä selvitty. Muutkin jutut ovat sen verran älyttömiä, että huvia riitti läpi kirjan. Suurin osa huumorista saadaan eri tavoin kuolemisesta tai muuten huonosti käymisestä, mutta kunnioitettavasti siitä on löydetty erilaisia puolia.

"Kerran Lennart söi karamellin ennen ruokaa eikä hän jaksanut syödä sen jälkeen enää ikinä mitään."
Sivumäärä oli juuri sopiva, kirjan voi lukaista välipalana eikä se ala toistaa itseään. Lisääkin olisin voinut lukea! Ehkä Lennartin tarina jatkuu vielä?

Kaiken kaikkiaan Lennart oli tarpeellinen päivänpiristys. Mekin, jotka olemme selviytyneet tänne asti, kaipaamme joskus muistutusta maailman vaarallisuudesta.

Muualla: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Kirsin kirjanurkka

Luettu teos: Lennart
Tekijät: Peik Lehtonen, Katja Lehtonen ja Milla Paloniemi (kuvittaja)
Kustantaja: Like
Ilmestymisvuosi: 2015
Sivumäärä: 112

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Rick Riordan: Percy Jackson - Hirviöidenmeri


Newyorkilaista Percy Jacksonia pidetään koulussa surkeana oppilaana. Todellisuudessa hän on merenjumala Poseidonin poika. Kun muilla alkaa kesäloma, Percy lähtee Puoliveristen kesäleirille.

Leiriä suojeleva Thalian petäjä on myrkytetty. Taikaesine, jonka avulla petäjä pelastuisi, on ollut kadoksissa satoja vuosia, eikä sitä voi löytää ennen kuin on ylittänyt Hirviöidenmeren. Saman meren halki ovat joutuneet purjehtimaan historian sankarit Odysseuksesta alkaen. (Takakansi)

Ensimmäisen Percy Jacksonin uusintaluku jätti varovaisen kiinnostuksen loppuihinkin. Salamavaras ei ollut täysosuma, mutta ehkä toinen tärppäisi.

Hirviöidenmeri toimiikin mielestäni paremmin. Kakkososassa maailmassa ollaan paremmin sisällä, vauhtia ja huumoria riittää edelleen ja hahmotkin ovat jo tutumpia. Uusia tuttavuuksia tavataan, (Percyn koulukaveri Tyson, leirin uusi ohjelmavastaava Tantalos) ja vanhoista löydetään uusia puolia (Areen tytär Clarisse.) Lisäksi tutustutaan kyklooppeihin ja Percyn perheeseen.

Pidän todella paljon Percyn hahmosta. Vaikka onkin puolijumala ja vielä tavallista vahvempi sellainen, hän tuntuu inhmilliseltä. Hänellä on lukihäiriö ja hän kohtelee muita, esimerkiksi Tysonia, välillä huonosti. Satyyri Grover on tässä osassa pelastettavana, joten hän jää vähemmälle huomiolle, mutta oli edellisessä osassa varsin sympaattinen tapaus. Sen sijaan en ole vieläkään varma, mitä mieltä olisin Annabethista. Onko kyseessä jonkinlainen kiukkuilulla "vahvaksi" tarkoitettu tyttö kahden pojan vastapainoksi, vai oikeasti luonteeltaan suorapuheinen hahmo? Luen kiinnostuksella, minkälaista kehitystä seuraavissa osissa tapahtuu.

Ennustukset ja etsintämatkat ovat syitä, joiden takia en ole koskaan innostunut fantasiasta. Minulla on ennakkokäsitys, luultavasti väärä, että tyylilaji sisältää vain yhtä ja samaa. Toisaalta onhan muillakin genreillä omat kliseensä... Nämä kaksi Percy Jacksonia ovat sisältäneet sekä ennustuksen että etsintäretken, samoin kuin Harry Potterit, mutta molempien kanssa olen viihtynyt. Ehkä näissä jotain on tehty toisin? Joka tapauksessa olen iloinen että luuloni ovat osoittautuneet vääriksi, ainakin näiden kahden sarjan kohdalla.

Loppukoukku toimi, viimeistään nyt tuntuu että seuraavatkin osat täytyy lukea. Sen verran  nopealukuisia nämä ovat, että täytyy varmaan lainata loput sarjasta kerralla.

Muualla: esimerkiksi Kirjakaapissa Hirviöidenmerestä on pidetty

Luettu teos: Hirviöidenmeri (Percy Jackson 2.)
Kirjailija: Rick Riordan
Englanninkielinen alkuteos: The Sea of Monsters - Percy Jackson and the Olympians
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 2006
Sivumäärä: 279

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Mikä saa juoksemista harrastavan ihmisen juoksemaan päivä toisensa jälkeen? Japanilainen kulttikirjailija Haruki Murakami antaa verrattomassa muistelmateoksessaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta yhden vastauksen. Jo vuoden kuluttua aloittamisesta hän juoksi täyspitkän maratonin Ateenasta Maratoniin. (Takakansi)

Juokseminen ei ole minun juttuni, mutta Murakamin kirjat ovat. Siksipä Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on roikkunut lukulistallani jonkin aikaa, ei kiireellisyysjärjestyksessä ylimpänä, mutta jossain vaiheessa luettavana.

Tämän kirjan kirjoittamisen aikaan (en tiedä nykytilannetta) Murakami on juossut päivittäin. Omien sanojensa mukaan ilman juoksemista hän ei olisi kirjailija ja Mistä puhun kun puhun juoksemisesta pureutuu tähän yhtälöön. Maratoniin valmistautumista, juoksumatkoja eri puolilla maailmaa, pohdintaa siitä, mikä saa juoksemista harrastavan ihmisen juoksemaan, kuten takakansi kysyy. Juoksemisen rinnalla käydään läpi Murakamin kirjoittamista ja siihen liittyviä ajatuksia.

Kirja etenee miellyttävän tasaisesti, kuin pitkänmatkanjuoksu. Kiirettä ei tunnu olevan.  Mitään erityisen mullistavaa kirja ei minulle tarjonnut, nyt jonkin aikaa lukemisesta huomaan varsinaisen sisällön unohtuneen. Mieleen on jäänyt rauhallinen rytmi, kirjoittaminen ja sen yhteys juoksemiseen. Ehkä nämä olivat, ainakin minulle, ne oleelliset asiat. Takakansi lupaa juoksuinnon tarttuvan, mutta ihan niin sisälle en kirjaan päässyt, vaikka mielelläni sitä luin. Itse enemmän kirjoittamisesta kuin juoksusta kiinnostuneena olisin voinut lukea lisää varsinaisesta kirjoitusprosessista, mutta ilmeisesti tämä on Murakamin tapa.

En siis päässyt täysin samalle aaltopituudelle kirjan kanssa. Toisaalta tunnistan saman Murakamin romaaneista, vaikka niistä kovasti pidänkin. Jokin tuntematon osanen tai sävy on kiinnittänyt huomion lähes kaikissa. Kiinnostava kirja tämä oli, kirjailijan muiden teosten rinnalla.

Luettu teos: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Kirjailija: Haruki Murakami
Japaninkielinen alkuteos: Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto
Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä: What I Talk About When I Talk About Running
Suomentaja: Jyrki Kiiskinen
Kustantaja: Tammi
Ilmestymisvuosi:  2007
Sivumäärä: 175

50 kategorian haaste: 26. A memoir

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Lisa Genova: Edelleen Alice

Alice Howland on viisikymppinen älykäs ja viehättävä nainen, jolla on kelpo aviomies ja kolme aikuista lasta. Hän on kognitiivisen psykologian professori, menestynyt ja saavutuksistaan ylpeä. Hän on hajamielinen aivan kuten kaikki muutkin, kunnes unohduksia eivät enää selitä stressi, kiire eivätkä vaihdevuodet. (Takakansi)

Edelleen Alice onkin hankala postattava. Luonnos on jäänyt roikkumaan ja ajatuksiin pyörimään, mutta tekstiä ei ole syntynyt.

Pidin kirjasta, paljonkin. Alzheimerin tauti on kiinnostava aihe, mutta en ole aikaisemmin tutustunut siihen kaunokirjallisuudessa. Edelleen Alice käsittelee aihetta sairastuneen näkökulmasta, mikä ei ilmeisesti ole ihan yleinen ratkaisu. Olinkin utelias näkemään, miten se toimii käytännössä.

Sairaus etenee nopeasti, mutta uskottavantuntuisesti. Kerronta on kevyttä, lukaisin kirjan parissa päivässä, vaikka aihe ei olekaan. Perhoset toistuvat paitsi kannessa ja sivujen reunoissa, myös Alicelle rakkaassa rintakorussa ja itselleen laatimassa joka-aamuisessa muistikokeessa. Koin kirjan hieman elokuvamaiseksi, pystyin kuvittelemaan kohtauksia, vaikka elokuva onkin vielä näkemättä. Ehkä syynä ovat jokin aika sitten pyörineet mainokset.

Alzheimerin taudin ohella Edelleen Alice seuraa Alicen suhteita perheeseensä, aviomieheen ja kolmeen lapseen. Vanhin tytär Anna kärsii lapsettomuudesta ja Alicella on vaikeuksia hyväksyä Lydia-tyttären uravalintaa näyttelijänä. Nämä perhesuhteet toivat toimivaa vastapainoa sairaudelle, sekä tietysti omaa haikeuttaan.

Surullinen, mutta pintansa alla toiveikas kirja.

Luettu teos: Edelleen Alice
Kirjailija: Lisa Genova
Englanninkielinen alkuteos: Still Alice
Suomentaja: Leena Tamminen
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2009
Sivumäärä: 284

50 kategorian haaste: 38. A book that made you cry

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Alex Garland: Laguuni

Rähjäinen majatalo pilvenhuuruisessa Bangkokissa. Viereisessä huoneessa makaa kuollut narkomaani ja oveen on kiinnitetty saaren kartta. 
Ihmiset puhuvat laguunista, joka on täydellinen paratiisi. 
Kukaan ei tiedä sen tarkkaa sijaintia. 
Richardilla on kartta ja hän kaipaa seikkailua. 
Ja sitä hän saa. (Takakansi)

Juhannuksen aikoihin televisiossa näytettiin Laguuniin pohjautuva samanniminen elokuva, josta en tosin ehtinyt näkemään kuin pienen pätkän. Uteliaisuuden puuskassa päädyin sitten lainaamaan kirjan, saarille sijoittuvissa tarinoissa kun on jotain kiehtovaa.

Kiehtova tämä olikin, siitä ei pääse mihinkään. Tarina alkaa takakannen kuvaamissa hämärissä oloissa, joissa Richard saa käsiinä kartan ja lyöttäytyy yhteen kahden ranskalaisen reissaajan, Françoisen ja Étiennen kanssa. Kolmikko suuntaa salaperäiselle laguunille, jossa huhujen mukaan elää yhteisö piilossa turisteilta.

Garland on osannut rakentaa kirjansa, luvut ovat korkeintaan viiden sivun mittaisia. Niitä lukee nopsaan vielä yhden ja koukkuja riittää. Laguuni ei tietenkään ole sitä, mitä Richard on kuullut, ja välillä on uhattuna henki, välillä mielenterveys. Paratiisimaisesta tapahtumaympäristöstä huolimatta koin kirjan tunnelman painostavaksi, paikoitellen jopa karmivaksi. Saarelaisten naapurissa huumepeltoja vartioivat pyssymiehet, Richardin juttuhetket kuolleen Repe Sorsan, Duffy Duck -nimisen miehen kanssa ja loppua kohti yltyvä väkivalta eivät olleet ihan minun juttuni, mutta nostan kirjailijalle hattua taitavasta koukutuksesta.

Yllättäen löysin kirjasta myös kauniit hetkensä. Tähtien lailla kimaltavaa fosforia meressä, huoli laguunin pysymisessä salassa turisteilta (kuinka itsekkäistä syistä tahansa). Aluksi yritin etsiä tarinasta syvempää merkitystä, sellainen tuntui olevan kaiken takana, mutta lopulta Laguuni jätti vain hämmentyneen olon. Mistä tässä kaikessa oli kyse? Pilvenpoltosta?

Lukemisen jälkeen tuntui kuin olisi palannut pidemmältäkin reissulta, olo on hieman likainen ja sitä haluaa lukea jotain rentouttavaa. Kansi lupaa adrenaliiniannosta, ja miksipä ei: jos sellaiselle on tarvetta, tämä kirja saattaa olla täysosuma.

Luettu teos: Laguuni
Kirjailija: Alex Garland
Englanninkielinen alkuteos: The Beach
Suomentaja: Annika Eräpuro
Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 1996
Sivumäärä: 525

50 kategorian haaste: 22. A book that scares you

lauantai 11. heinäkuuta 2015

F. Scott Fitzgerald: Benjamin Buttonin erikoinen elämä

Valtaviin kapaloihin kiedottu, noin 70-vuotias mies istui ahdettuna yhteen salin kehdoista. Hänen harvat hiuksensa olivat melkein valkoiset, ja hänen leuastaan roikkui pitkä savunvärinen parta. (Takakansi)

Hämmentävä pikkukirja. Päähenkilö Benjamin Button syntyy harmaapartaisena seitsemänkymppisenä, jonka jalat roikkuvat kehdon reunan yli. Siinä missä tavalliset lapset kasvavat, hän nuortuu päivä päivältä. Elämän varrelle mahtuu niin naimisiinmeno, lasten saaminen kuin kehtoon palaaminenkin, ja kaikki vajaassa seitsemässäkymmenessä sivussa.

En ole nähnyt kirjasta tehtyä elokuvaa, joten minulla ei oikeastaan ollut odotuksiakaan. Perusidea kuulosti kiehtovalta, ja yhdistettynä kirjan omalaatuiseen huumoriin se osoittautui varsin hauskaksi. Läheisten alkujärkytyksen jälkeen Benjaminin elämä tuntuu sujuvan suhteellisen mukavasti, vaikka eteneekin takaperin.

Benjamin Buttonin erikoinen elämä sopii välipalalukemiseksi. Päähenkilön elämä on ennaltamäärätyn luonteensa takia melko yllätyksetön eikä herättänyt minussa suuria ajatuksia, mutta oli nopealukuinen ja viihdyttävä. Löysin Goodreadsista erilaisia tulkintoja, joille nyökkäilin, mutta lopulta en kokenut kirjaa erityisen mullistavaksi. Viimeisiä sivuja kohti tarina liukuu kauniisti, haikeasti, vaikka loppuratkaisu on alusta alkaen tiedossa. (Tai ehkä juuri siksi.) Eteenpäin tai taaksepäin, päätös on aina sama.

Nyt kiinnostaisi katsoa elokuvakin, vaikka se ilmeisesti poikkeaa alkuperäisestä juonesta. Kuinka novellimittainen, tiiviisti kerrottu tarina sovitetaan melkein kolmeen tuntiin?
 
Luettu teos: Benjamin Buttonin erikoinen elämä
Kirjailija: F. Scott Fitzgerald
Englanninkielinen alkuteos: The Curious Case of Benjamin Button
Suomentaja: Maria Enqvist
Kustantaja: Finn Lectura
Ilmestymisvuosi: 1922
Sivumäärä: 67

50 kategorian haaste: 3. A book that became a movie

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Rick Riordan: Percy Jackson - Salamavaras


"Me emme ole tyhmiä, Percy Jackson. Oli vain ajan kysymys milloin saisimme tietää, kuka sinä olet."
Mistä matikanope oikein puhuu? Se mitä newyorkilaiselle Percy Jacksonille tapahtuu kesken luokkaretken, on jotain ihan pimeää. Hän saa kannoilleen Kreikan mytologian pelottavimman hirviön ja päätyy Puoliveristen leirille, jossa häntä odottaa suuri tehtävä. Percyllä on kymmenen päivää aikaa etsiä ylijumala Zeuksen mestarisalama, maailman mahtavin ase, ja estää ihmiskunnan tuhoisin sota.
Ilman itsepäistä Annabethia ja satyyri Groveria Percyllä ei ole mitään toivoa. Sillä yksikään etsijä ei ole palannut elävänä retkeltään. (Takakansi)

Tapaamme taas, Percy Jackson! Edellisellä kerralla olin lähempänä ikääsi ja sinua mainostettiin Harry Potterin seuraajana. Ensimmäinen oli eduksi, jälkimmäinen ei välttämättä. (Erilaisia sarjojahan nämä ovat.)

Huumoria ja vauhtia on edelleen, en muistanutkaan miten paljon, ja vanha lukija ihan hengästyy. Ehkä kohderyhmä viihtyy tämän kanssa paremmin, täytyy tunnustaa, että minulta kirja jäi useaksi viikoksi muiden lukemisten jalkoihin. Vauhtiin päästyäni  ja tarinan tempaistua mukaansa lukaisin tämän kuitenkin nopeasti. Sitä paitsi eihän Percystä päähenkilönä voi olla pitämättä. Ja koko kolmikosta leväaivo, Grover ja Annabeth. Sydän sykkyrällä seurasin heidän matkaansa Amerikan halki ja tunsin itseni ihan isosiskoksi. Sellaiseksi, joka muistuttaa olemaan varovainen ja hätäilee pahoissa paikoissa.

Antiikin Kreikan mytologia on modernisoitu hauskasti ja kiinnostavasti, siitä pisteet. Useinkin kesken lukemisen teki mieli googlata lisätietoa, sen verran on historiantunneilta unohtunut. Lopussa on tietopaketti tärkeimmistä jumalista ja muista hahmoista, joka tietysti auttaa alkuun, mutta olen varma että paljon viittauksia meni ohi.

Lukiessani kuuntelin vertailun vuoksi englanninkielistä äänikirjaa, ja mainiosti Rekiaro on suomentanut. Hymy tosin nousi huulille, kun käännösaikaan ilmeisen eksoottiset Oreot ovat muuttuneet Dominoiksi ja asiat ovat kuuleja. Aikaa on tosiaan kulunut. Jäin myös ihmettelemään takakannen väitettä ei yhdenkään etsijän selviytymisestä, varsinkin kun kirja tasaisin väliajoin viittaa Annabethin ja kumppaneiden aiempaan retkeen.

Täytyyhän ne jatko-osatkin jossain vaiheessa lukea. Uskon että tämä uppoaa vielä paremmin, kun ensimmäisiä osia usein vaivaavasta jäykkyydestä päästään.

Luettu teos: Salamavaras (Percy Jackson 1.)
Kirjailija: Rick Riordan
Englanninkielinen alkuteos: The Lighting Thief - Percy Jackson and the Olympians
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 2005
Sivumäärä: 367

50 kategorian haaste:  39. A book with magic

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Suvi Ahola & Satu Koskimies: Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt

Luettu teos: Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt: Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina
Toimittaneet: Suvi Ahola ja Satu Koskimies
Kustantaja: Tammi
Ilmestymisvuosi: 2005
Sivumäärä: 384

Kai muistat Uuden Kuun runotytön Emilia Byrd Starrin ja Vihervaaran punatukan Anna Shirleyn?
Monelle suomalaiselle tytölle ja naiselle Anna ja Emilia ovat olleet kuin luottoystävä, ihanne ja esikuva. Tuhannet ovat kasvaneet aikuisiksi heidän kanssaan. Anna- ja Runotyttö-kirjoista on sukupolvi toisensa jälkeen omaksunut sen, mikä niiden arvomaailmassa on parasta ja ikuista. 
Tässä kirjassa naiset itse kertovat, miksi Runotytöt ja Annat ovat olleet heidän "elämänsä kirjoja" ja miten niiden sankarittaret ovat vaikuttaneet moniin ratkaisuihin, jopa ammattiin ja puolison valintaan.
Myös siitä kerrotaan, minkälainen oli maailmankuulu kanadalainen kirjailija Lucy Maud Montgomery (1874-1942), nainen kirjojensa takana. (Takakansi)

Aloitin Uuden Kuun ja Vihervaaran tyttöjä lukumaratonilla ja pääsin heti tuoreeltaan päivittämään, miten hymyilyttää löytää näin paljon Annan ja Emilian ystäviä.

Moni kirjaan kirjoittanut kertoo, miten on helppoa tutustua ihmiseen, joka on myös kasvanut Montgomeryn hahmojen kanssa. Samaa tuttuutta löysin minäkin näistä lukukokemuksista, ne ovat paikoitellen hyvin samanlaisia lukuajasta ja -paikasta riippumatta. Tämä luo ihastuttavaa yhteyttä meidän eri sukupolvien lukijoiden välille, mutta ilmenee kirjassa lievänä toistona.

Onneksi tekstiä tauottavat tietosivut kirjojen taustasta, Montgomeryn elämästä, Prinssi Edwardin saaresta. Niitä olisin mielelläni lukenut lisääkin. Toisaalta pidän ratkaisusta antaa puheenvuoro lukijoille, faktatiedon voi hankkia muualtakin toisin kuin näitä muistoja. Myös kirjan ulkoasu on kaunis ja sivumäärästä huolimatta kevyt. Kuvia kansista, kirjailijasta ja lukijoiden vanhoista piirrustuksista on siellä täällä.

Pidin myös siitä, että toisenlainenkin näkökulma on esillä. Iän myötä näkökulma rakkaisiin kirjoihin muuttuu ja kritiikkiäkin saattaa ilmaantua. Sehän ei vähennä niiden arvoa, vaan herättää uusia ajatuksia. Sama kirja saattaa aueta eri-ikäiselle eri tavalla, mikä on aina rikkaus.

Kirjoituksissa nousee myös huoli siitä, löytävätkö uudet lukijat Annaa ja Emiliaa vanhahtavan kielen takia. Ratkaisuksi ehdotetaan uusia suomennoksia. Itse suhtaudun tähän epäröiden, on toki surullista jos sukupolvien lukuketju katkeaa, mutta erilaisen kielen lukeminenkin kehittää lukutaitoa. Onko vanhahtava kieli osa Uuden Kuun ja Vihervaaran tunnelmaa vai omaa tottumustani? Ainakaan uudet 2000-luvun "karkkikannet" (kuten niitä eräässä kirjoituksessa kutsuttiin) eivät ilmeisesti ole saaneet innostunutta vastaanottoa.

Niinpä niin, minäkin olen kasvanut Annan ja, erityisesti, Emilian kanssa. Olin 10-vuotias, vierailulla. Lukutoukkataipumukseni taidettiin tuntea, koska isäntäväki lainasi ajankuluksi erään Pienen runotytön. Olin otollisessa ympäristössä, joten vanha talo ja pihapiiri muuttuivat nopeasti kirjan tapahtumapaikoiksi (minun Uusi Kuuni näyttää edelleen hieman suomalaiselta) ja se oli menoa. Myöhemmin luin myös Annat, nekin ovat rakkaita, mutta en saanut niiden aurinkoisuuteen samanlaista suhdetta kuin Emilian tarinaan. Olen myös tutustunut muihin Montgomeryn kirjoihin ja vaikka niistä ei yhtä rakkaita tulisikaan, tuttuihin maisemiin on aina hyvä palata.

Viimeksi vierailin Emilian luona kevään kiireissä, tarpeeseen irrottautua arjesta. Luottoystäviä, ihanteita ja esikuvia, kyllä. Jotain, joka saa palaamaan samoihin kirjoihin vuosien ja monien lukukertojen jälkeen.

50 kategorian haaste: 14. A nonfiction book

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Tove Jansson: Kesäkirja

Luettu teos: Kesäkirja
Kirjailija: Tove Jansson
Ruotsinkielinen alkuteos: Sommarboken
Suomentaja: Kristiina Kivivuori
Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 1972
Sivumäärä: 143

Kirja kertoo kolmesta ihmisestä, jotka viettävät kesää Suomenlahden saarella: Sophia-lapsesta, hänen isästään ja isoäidistään. Ennen muuta se on kertomus hyvin vanhan naisen ja hyvin pienen tytön välisestä ystävyydestä. He elävät intensiivisen lähellä toisiaan, heitä ympäröi se unelma kesästä, joka tunnetaan vain täällä pohjolassa, unelma jota on niin vaikea vangita, että se pysyy aina voimakkaana. (Takakansi)

Mikä ihastuttava palanen kesää! Kallioita, tuulia, merta, välillä myrskyää, välillä paistaa aurinko. Suolan tuoksu tuntuu nenässä. Tätä ennen olen tutustunut vain Janssonin Muumeihin, odottanut sopivaa hetkeä tarttua muihinkin teoksiin.

Kesäkirja koostuu novellimaisista luvuista, joita yhdistää kesäsaari sekä Sophia, isoäiti ja isä, eli perhe. (Olen aina pitänyt Janssonin tavasta käyttää tuota sanaa, eikä tämä kirja ole poikkeus) Sophian äidin kuolema on tapahtumien taustalla, mutta jää lopulta etäiseksi. Tämä asioiden selittämättä jättäminen, viehättävä omalla painollaan soljuminen, jatkuu läpi kirjan.

Pieni hahmojoukko ei yritä miellyttää lukijaa, isän läsnäolo kuitataan usein töiden tekemisellä, kun taas Sophia ja isoäiti ovat vaihtelevan hyvällä tai huonolla tuulella. Tämä ei onneksi tarkoita, etten olisi viihtynyt heidän kanssaan, päinvastoin, kyseessä oli varsin virkistävä kokemus. Ilmeisesti hahmot perustuvat kirjailijan perheenjäseniin, Sophia on hänen veljentyttärensä, isä veljensä ja isoäiti Janssonin äiti.

Novellit käsittelevät saaren erilaisia sattumuksia, tien rakentamista, naapureita, juhannusta, mutta Janssonille tutusti samalla jotain enemmän. Esimerkiksi Kissasta löysin yhtymäkohtia Näkymättömän lapsen Maailman viimeiseen lohikäärmeeseen: väkisin ei voi rakastaa. Uskon Kesäkirjan novellien toimivan myös satunnaisessa järjestyksessä, erilaisiin tunnelmiin, sillä vaikka viimeisenä on Elokuu, aikajärjestys ei tunnu oleelliselta.

Lukiessa huomasin, miten paljon Jansson käyttääkään merisanastoa, joka tietysti luo omaa tunnelmaansa, mutta on ainakin minulle  tuntematonta. Tarinaan ei vaikuta, millainen on sumppuvene, mutta katkoohan tällainen miettiminen lukemista. Jonkinlainen sanasto voisi olla kätevä.

Luin Kesäkirjan lukumaratonilla, mutta sinne tämä ei ollut omimmillaan. Varsinkin viimeiset novellit kärsivät kiireisestä lukemisesta. Uskonkin palaavani Sophian ja isoäidin luokse enemmällä ajalla, tämä on varmasti kirja, joka paranee lukukertojen jälkeen. Ainesta on kesäperinteeksi asti.

50 kategoriaa -haaste: 16. A book from an author you love that you haven’t read yet

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Lukumaratonin jälkitunnelmat

Urakka on omalta osaltani ohi ja on loppumietteiden aika!

Tuloksekseni keräsin 459, reippaasti vähemmän kuin edellisen vuoden tuhat sivua, mutta tällä kertaa tarkoitus olikin edetä rennosti. Viisisatanen olisi ollut mahtavaa rikkoa, sitä jossain vaiheessa tavoittelinkin, mutta olen tyytyväinen tähänkin.

Kaiken kaikkiaan luin maratonin aikana kolmea kirjaa

Suvi Ahola ja Satu Koskimies: Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt 72 sivua
Tove Jansson: Kesäkirja 143 sivua (kokonaan)
Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus 245 sivua


Kaikki kolme ovat kokoamastani maratonpinosta, pysyin suunnitelmassa, joten suuria muutoksia lukutunnelmissa ei tapahtunut. En myöskään hypellyt kirjasta toiseen, vaan keskityin yhteen  kerrallaan ja taakse jääneet jäivät taakse. Aloittaessani uskoin viihtyväni Uuden Kuun ja Vihervaaran tyttöjen kanssa pitkään, mutta keskeytettyäni kirjan en palannutkaan siihen enää. Aion kuitenkin ehdottomasti lukea sen loppuun maratonin jälkeen.

Lukeminen sujui mukavasti, mikään kirjoista ei tökkinyt vastaan, vaikka oma keskittyminen herpaantuikin välillä muista syistä. (Enimmäkseen eksyin seikkailemaan somessa) Jopa tuo venäläinen tiiliskivi tuolla, jota epäilin, osoittautui oikein mielenkiintoiseksi. Etukäteen suunnittelin maratoonaavani koko 24 tuntia paksukaisella, mutta Rikos ja rangaistus jäikin viimeiseksi kirjakseni ja varsinainen tiiliskiviluenta painottui maratonin loppuun.

Huh, on tämä hurjaa touhua :D Onnittelut kaikille maaliin päässeille ja voimia vielä lukeville!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Lukumaraton V: Nyt mennään! (Päivittyvä postaus)

Kuva ja lisätietoja maratonista Hyllytontun höpinöitä


Kaikki on valmista, lukeminen alkakoon! Maratoonaan alla olevalla pinolla, josta tosin poikkean tarpeen tullen. Etenemiseni päivittyy tähän postaukseen sekä mahdollisesti Twitteriin, joka tänään ilmestyi blogini sivupalkkiin. Vähän jo jännittää, miten lukukunto riittää ja osaanko käyttää oikeita hashtageja.

Ylhäältä alas: Tove Janssonin Kesäkirja, Lisa Genovan Edelleen Alice, Moira Youngin Julma maa, Dostojevskin Rikos ja rangaistus, Margaret Mitchellin Tuulen viemää sekä Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittama Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt
13:10
Aloittelen Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöillä. Ihanan muhkea kirja, tämän kanssa viihdyn varmasti pitkään.
Sivuja 0

15:00
Ulkona lukiessa alkaa viluttaa, joten on evästauon aika. Ohjelmassa siis maitoa ja keksejä, joiden voimalla palailen kirjan pariin. Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt on osoittautunut juuri niin ihastuttavaksi kuin odotinkin. Hymyilyttää, miten paljon meitä Annan ja Emilian ystäviä onkaan.
Sivuja 72

20:40
Pitkäksi venynyt lukutauko, täytyi selvitellä opiskelu- ja asuntoasioita. Kesken on Tove Janssonin Kesäkirja, joka tuoksuu mereltä ja on janssonmaisen ihana. Näin kevyellä lukuvauhdilla väsymys ei ole päässyt yllättämään ja tuntuu, että tahtia voisi kiristääkin.
Sivuja 168

22:00 
Kesäkirja luettu! Opiskelupaikkauutisen jälkeen keskittymiskyky on herpaantunut, ajatukset seikkailevat muuttamisessa ja uudessa asunnossa. Iltapalatauko ja sitten ehkä taas Uuteen Kuuhun ja Vihervaaraan.
Sivuja 215

0:45
Tyttökirjatunnelmoinnin sijasta olen jatkanut Dostojevskin Rikoksella ja rangaistuksella. Neljän luvun jälkeen olen positiivisen yllättynyt, tämähän on aivan sujuvaa luettavaa, ei kuivaa pakkopullaa, jota olin odottanut. (Ennakkoluuloinen lukija täällä terve) Maratonin puoliväli häämöttää!
Sivuja 283 

2:35
Hyvää yötä, muut yökukkujat. Tämä maratoonaaja lähtee nukkumaan ja jatkaa lukemista taas aamulla.
Sivuja 311

11:25
Yllättävän koukuttava Rikos ja rangaistus jatkuu hyvien yöunien jälleen. Lukuaikaa jäljellä vielä puolitoista tuntia, kyllä tästä selvitään.
Sivuja 373

13:10
Maraton tältä erää ohi, loppuun asti Dostojevskin seurassa. Tunnelmat ovat hyvät, väsymys ei paina pahasti, mutta loppupäivä taitaa kulua jotenkin muuten kuin lukemalla. Postaus tuloksista ja muista mietteistä ilmestyy tänään tai huomenna.
Loppukirin jälkeen sivuja on koossa 459.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Lukumaratonin ennakkotunnelmia, & eräs kaksivuotias

Tämän kesän ensimmäistä yhteislukumaratonia emännöi Hyllytontun höpinöitä -blogi, sieltä löytyy lisätietoa aiheesta. http://hyllytonttu.blogspot.fi/2015/06/blogistanian-kesalukumaraton-v.html?m=1

Minä blogeineni olen mukana toista kertaa, vuoden vanhempana ja toivottavasti viisaampana. Edellisenä vuonna iski ahneus ja lukuväsy ja tulos ylsi päälle päälle tuhanteen sivuun. Tunnelmia voi lukea täältä:

Tällä kertaa ajattelin ottaa rennosti ja huolehtia lepotauoista. Suunnitelmissa on maratoonata 24 tuntia yhdellä paksukaisella, mahdollisesti pikkukirjoilla kevennettynä. Itse kirja/kirjat on vielä harkinnassa, joten jos jollakin on kokemusta tiiliskivien maratoonaamisesta,
suosituksia saa esittää!

Tänään maanantaina blogini saavuttaa kahden vuoden iän. Jokainen bloggaaja tietää, miten nopeasti aika kuluu ja miten tärkeä omasta blogista saattaa tulla, joten en puhu siitä mitään. Sen sijaan isot kiitokset sinne ruudun taakse: lukijoille, kommentoijille ja blogitaukojen ja nimenmuutosten läpi mukana pysyneille. Ilman muita bloggaajia lukeminen olisi huomattavasti yksinäisempi harrastus. Kiitos ❤

Tämän postauksen teille tarjosi kännykkä, joka ei ole kanssani samaa mieltä linkityksestä ja kuvien lisäämisestä. Lomailen läppärin ulottumattomissa, mutta kotiudun toivottavasti perjantain maratoniin mennessä. Onneksi säännöt ovat joustavat ja lukuaikaa on mahdollista venyttää lauantain puolelle.

Tsemppiä muille maratoonareille, hankkikaa hyvät eväät ja nauttikaa lukemisesta!



keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Luettu teos: Kuin surmaisi satakielen
Kirjailija: Harper Lee
Englanninnkielinen alkuteos: To Kill a Mockingbird
Suomentaja: Maija Westerlund
Kustantaja: Gummerus
Ilmestymisvuosi: 1960
Sivumäärä: 408

Miksi tartuin kirjaan: Tämä klassikko on viihtynyt lukulistallani useamman vuoden. Loppuvuodesta 2014 uutisoitiin kirjailijalta löytyneestä jatko-osasta, joten lukeminen kävi ajankohtaiseksi.

Mistä kyse: Scout on poikatyttö 1930-luvun alabamalaisessa Maycombissa, missä rotuerottelu vaikuttaa ihmisten asenteisiin. Scoutin ja hänen veljensä Jemin päivät ovat huolettomia, kunnes heidän asianajajaisänsä saa puolustettavakseen mustan miehen, jota syytetään valkoisen tytön raiskaamisesta.

Ajatuksia kirjasta: Ihan ensiksi yllätyin kirjan hitaasta tahdista. Neljäänsataan sivuun mahtuu niin kepposia kuin koulunkäyntiäkin ennen kuin varsinainen käänne tapahtuu. Kaikki kuitenkin toimii pohjutuksena myöhemmille tapahtumille, ja päästessäni tutuiksi kirjan kanssa opin myös myös nauttimaan rauhallisesta tahdista. Suomenkielisen nimen perusteella odotin jotain herkkää ja runollista, mutta tämä teksti muistuttaa enemmän viipyilevää kesäpäivää, pilkeellä silmäkulmassa.

Scout tuntui päähenkilönä ja kertojana elävältä ja sai minut hymyilemään. Pidin lapsen näkökulmasta, joka ei ole liian yksinkertainen, mutta välittää kuitenkin Scoutin viattomuuden. Lasten silmin moni asia näyttää hurjemmalta kuin onkaan, ja esimerkiksi salaperäistä, huhujen mukaan kotiinsa suljettua naapuria houkutellaan ulos mitä erilaisemmilla keinoilla. Tähän tarinan osaseen, loppuratkaisuineen, ihastuin erityisesti.

Samantapaisia kirjoja: Olen L. M. Montgomeryn kyläyhteisöjen pitkäaikainen fani ja nautin suuresti myös maycombilaisten monenkirjavuudesta. Pinnan alla on myös vakavia sävyjä, kuten rasisimia, väkivaltaa ja alkoholiongelmia, ja eri puolet toimivat vastapainona toisilleen.

Kuin surmaisi satakielen oli odottamaani arkisempi tarina, mutta kaunis yhtä kaikki. Hauska ja haikean suloinen. En rakastunut palavasti, mutta tähän kirjaan oli helppo kiintyä.

50 kategoriaa -haaste: 18. A Pulitzer Prize-winning book

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Salla Simukka: Jäljellä & Toisaalla

Luetut teokset: Jäljellä, Toisaalla
Kirjailija: Salla Simukka
Kustantaja: Tammi
Ilmestymisvuodet: 2012
Sivumäärä: 221 ja 223

Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, josta tuntuu ettei hän ole mitään. Koulussa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on yhä pelkkä Potentiaali. Kotona kukaan ei tunnu huomaavan häntä. Ystäviä hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritaloissa. Eikä koko kaupungissa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet. Vai ovatko? (Jäljellä, kansilieve)

Miksi tartuin kirjaan: Olen silmäillyt blogiarvioita tästä kirjaparista ja aloittanutkin ensimmäistä osaa. Silloin se ei vakuuttanut, mutta nyt oli aika uudelle yritykselle.

Mistä kyse: 15-vuotiaalle Emmille ei ole löydetty erityislahjakkuutta, joiden mukaan oppilaat jaetaan koulussa, eikä hänellä ole ystäviä. Hän karkaa kotoa herättääkseen edes jonkinlaista huomiota. Palattuaan hän löytää kotitalon ja kotikaupungin autioina.
18-vuotias Samuel saa houkuttelevan työtarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Tehtävän edetessä häntä alkaa arveluttaa: onko heidän työnsä sittenkään oikein?

Ajatuksia kirjasta: Simukan idea on mielenkiintoinen. Jäljellä jättää lukijansa hämmentyneeksi ja herättää kysymyksiä, Toisaalla kuvaa tapahtumat nimensä mukaisesti toisesta, Samuelin näkökulmasta ja antaa selityksen tapahtumille. Jälkimmäinen kirja ehkä kärsii tästä, sillä vaikka koukku säilyy kiitettävän hyvin, eikä juoni mene ensimmäisen tapahtumien toistamiseksi, ainakin minä luin sen lähinnä saadakseni selityksen ykköskirjalle, en niinkään itsenäisenä kirjana.

Tyhjä kesä-Suomi on ajatuksena kiehtova ja kirjojen tulevaisuuskuva mukavan hienovarainen. En ole scifin ja dystopioiden ystävä, mutta se ei onneksi haitannut. Tulevaisuutta tai ei, kirjapari käsittelee nykypäivän nuorten ongelmia, kuten yksinäisyyttä ja oman paikkansa löytämistä, uskottavasti ja jopa kauniisti. Tässäkin kirjojen pari-idea toimii, ensin lukija tutustuu Emmiin omana itsenään ja myöhemmin Samuelin kautta, ja kuva Emmistä ja hänen persoonastaan laajenee.

Selitys, jonka Toisaalla paljastaa, ei tullut minulle täysin yllätyksenä vaan olin uskaltanut arvailemaan jo etukäteen. Yllätys koko kuviosta kuitenkin säilyi. Tästä huolimatta se istui ensimmäiseen kirjaan mutkattomasti, kun sitä jälkikäteen pyörittelee.

Samantapaisia kirjoja: (Kevyt spoilerivaara)
Emmin saamat satuvihjeet ja arvailemani idea jostain ylemmästä toivat mieleen Jostein Gaarderin Sofian maailman. Tyylissä käsitellä tulevaisuutta puolestaan on jotain samaa kuin Emmi Itärannan Teemestarin kirjassa, vaikka kirjat tyylilajia lukuunottamatta poikkeavatkin toisistaan.

50 kategoriaa -haaste:  35. A book set in the future

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Bjørn Sortland: Silmätyksin

Luettu teos: Silmätyksin
Kirjailija: Bjørn Sortland
Norjankielinen alkuteos: Ærlighetsminuttet
Suomentaja: Arja Kantele
Kustantaja: WSOY (2007)
Ilmestymisvuosi: 2005
Sivumäärä: 555

Miksi tartuin kirjaan: 15-vuotias minä piti kirjasta ja nyt löysin sen omakseni vastustamattoman halvalla. Uusintaluvun paikka!

Mistä kyse: 17-vuotias Frida kuulee sairastavansa silmäsairautta, joka saattaa sokeuttaa hänet. Uutisen säikäyttämänä hän lähtee interreilaamaan kohti Italiaa nähdäkseen kuuluisat taideteokset, kun se on vielä mahdollista. Matkalla hän tapaa Jakobin, taidenörtin, joka kirjoittaa projektia 34:stä ristiinnaulitun kuvasta. Jakobin mukana Frida tutustuu teoksiin ja niiden historiaan uudella tavalla.

Ajatuksia kirjasta: Kirjassa oli edelleen oma viehätyksensä, vaikka en innostunut yhtä varauksettomasti kuin yläasteikäisenä. Fridan ja Jakobin välille kehittyvä ihastus jätti minut vähän kylmäksi, kiinnostavampaa tässä kirjassa oli taide. Siitä Sortland kirjoittaa sopivan helppotajuisesti niin että tällainen mitään tietämätönkin ymmärtää. Taideinfo on naamioitu Jakobin puheenvuoroihin, mikä ratkaisuna toimii ihan mukavasti.

Kuten oikeillakin matkoilla, tällaisessa kirjassa hahmojen persoonat ovat tärkeitä. Paikoitellen ärsyynnyin Fridan itsekkyyteen ja jahkailuun, joten junamatkat ja käynnit museoissa hänen kanssaan kävivät pitkiksi. Toisaaltahan on aina virkistävää lukea epätäydellisistä hahmoista. Kaksikosta Jakob sai helpommin minun sympatiani, vaikka hänet toki esitelläänkin vähän puolueellisesti Fridan silmin.

Kaikesta huolimatta Silmätyksin koukutti minut. Rakkaus, 34 ristiinnaulittua ja Fridan silmäsairauden eteneminen muodostavat mielenkiintoisen sekoituksen. Plussaa vielä siitä, että mukana on kuvat kaikista 34:stä, joten lukija tietää, mistä milloinkin puhutaan.
 
Samantapaisia kirjoja: Takakansi vertaa kirjaa Jostein Gaarderin Sofian maailmaan ja näiden kahden  kerronnassa onkin paljon samaa. Jos olet kiinnostunut taiteesta, mutta haluat sen kevyellä sanailulla ja rakkaustarinalla maustettuna, tämä voi olla sinun kirjasi.

50 kategoriaa -haaste:  29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit

torstai 4. kesäkuuta 2015

Ujuttaudun takaisin

Blogilomalla on mukavaa, mutta viime aikoina olen huomannut kasvavaa poltetta päästä taas postaamaan. Lukeminen houkuttaa ja tekee mieli mennä kirjastoon pyörimään.

Edellinen postaus on tammikuulta, joten taustakuvakin oli talvisen harmaa. Pääsin tekemään ulkoasuremonttia, nimesin blogini uudestaan. Suunnittelen uusia juttuja postauksiin. Muutama on jo valmiina, täytyy testailla ennen julkaisua. 

Lähden liikkeelle hyvillä fiiliksillä, edessä on pitkä kesä täynnä toivottavasti huimia kirjapinoja.

Aurinkoista, kirjaisaa kesää ♥