perjantai 24. heinäkuuta 2015

Alex Garland: Laguuni

Rähjäinen majatalo pilvenhuuruisessa Bangkokissa. Viereisessä huoneessa makaa kuollut narkomaani ja oveen on kiinnitetty saaren kartta. 
Ihmiset puhuvat laguunista, joka on täydellinen paratiisi. 
Kukaan ei tiedä sen tarkkaa sijaintia. 
Richardilla on kartta ja hän kaipaa seikkailua. 
Ja sitä hän saa. (Takakansi)

Juhannuksen aikoihin televisiossa näytettiin Laguuniin pohjautuva samanniminen elokuva, josta en tosin ehtinyt näkemään kuin pienen pätkän. Uteliaisuuden puuskassa päädyin sitten lainaamaan kirjan, saarille sijoittuvissa tarinoissa kun on jotain kiehtovaa.

Kiehtova tämä olikin, siitä ei pääse mihinkään. Tarina alkaa takakannen kuvaamissa hämärissä oloissa, joissa Richard saa käsiinä kartan ja lyöttäytyy yhteen kahden ranskalaisen reissaajan, Françoisen ja Étiennen kanssa. Kolmikko suuntaa salaperäiselle laguunille, jossa huhujen mukaan elää yhteisö piilossa turisteilta.

Garland on osannut rakentaa kirjansa, luvut ovat korkeintaan viiden sivun mittaisia. Niitä lukee nopsaan vielä yhden ja koukkuja riittää. Laguuni ei tietenkään ole sitä, mitä Richard on kuullut, ja välillä on uhattuna henki, välillä mielenterveys. Paratiisimaisesta tapahtumaympäristöstä huolimatta koin kirjan tunnelman painostavaksi, paikoitellen jopa karmivaksi. Saarelaisten naapurissa huumepeltoja vartioivat pyssymiehet, Richardin juttuhetket kuolleen Repe Sorsan, Duffy Duck -nimisen miehen kanssa ja loppua kohti yltyvä väkivalta eivät olleet ihan minun juttuni, mutta nostan kirjailijalle hattua taitavasta koukutuksesta.

Yllättäen löysin kirjasta myös kauniit hetkensä. Tähtien lailla kimaltavaa fosforia meressä, huoli laguunin pysymisessä salassa turisteilta (kuinka itsekkäistä syistä tahansa). Aluksi yritin etsiä tarinasta syvempää merkitystä, sellainen tuntui olevan kaiken takana, mutta lopulta Laguuni jätti vain hämmentyneen olon. Mistä tässä kaikessa oli kyse? Pilvenpoltosta?

Lukemisen jälkeen tuntui kuin olisi palannut pidemmältäkin reissulta, olo on hieman likainen ja sitä haluaa lukea jotain rentouttavaa. Kansi lupaa adrenaliiniannosta, ja miksipä ei: jos sellaiselle on tarvetta, tämä kirja saattaa olla täysosuma.

Luettu teos: Laguuni
Kirjailija: Alex Garland
Englanninkielinen alkuteos: The Beach
Suomentaja: Annika Eräpuro
Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 1996
Sivumäärä: 525

50 kategorian haaste: 22. A book that scares you

2 kommenttia:

  1. Olemmepa me lukeneet tämän samoihin aikoihin :) Harmi kun en huomannut, että The Beach tuli tv:stä, olisin mielelläni katsonut leffan uudelleen. Edellisestä kerrasta on jo vuosia, muistan kuitenkin tykänneeni siitä.

    Kirja oli minustakin kiehtova. Laguuni oli paikkana ihastuttava, kunhan sinne ensin pääsi, pidin myös mainitsemastasi ajoittaisesta kauneudesta.

    Minä en ihan ymmärtänyt viittauksia Vietnamin sotaan, voihan toki olla, että se oli vain samanlaista yhteiskuntakritiikkiä kuin se, että massaturismi pilaa lomakohteet, mutta saattoi siinä olla jotain syvempääkin jota en vain ymmärtänyt tai jaksanut pohtia. Lisäksi Daffyn läsnäolo alkoi häiritä, liittyi se Richardin mielentilaan tai ei. Silti kirja oli oikein kiva kesäkirja, ihana hiekkaranta, leppoisa tunnelma ja kuitenkin jotain pahaenteistä nurkan takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiskuntakritiikki kuulostaa uskottavalta tulkinnalta, sitä minäkin jossain vaiheessa ajattelin. Tai ehkä se kuvaa jonkinlaista levottomuutta ja tyytymättömyyttä: vaikka ympärillä on paratiisi, Richard kuvittelee jotain enemmän?
      Nimenomaan toimivaa kesälukemista. Halutessaan voi löytää tulkintoja tai lukea tuosta hiekkarannasta ja tunnelmasta nauttien :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)