perjantai 3. heinäkuuta 2015

Suvi Ahola & Satu Koskimies: Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt

Luettu teos: Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt: Lucy M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat suomalaisten naislukijoiden suosikkeina
Toimittaneet: Suvi Ahola ja Satu Koskimies
Kustantaja: Tammi
Ilmestymisvuosi: 2005
Sivumäärä: 384

Kai muistat Uuden Kuun runotytön Emilia Byrd Starrin ja Vihervaaran punatukan Anna Shirleyn?
Monelle suomalaiselle tytölle ja naiselle Anna ja Emilia ovat olleet kuin luottoystävä, ihanne ja esikuva. Tuhannet ovat kasvaneet aikuisiksi heidän kanssaan. Anna- ja Runotyttö-kirjoista on sukupolvi toisensa jälkeen omaksunut sen, mikä niiden arvomaailmassa on parasta ja ikuista. 
Tässä kirjassa naiset itse kertovat, miksi Runotytöt ja Annat ovat olleet heidän "elämänsä kirjoja" ja miten niiden sankarittaret ovat vaikuttaneet moniin ratkaisuihin, jopa ammattiin ja puolison valintaan.
Myös siitä kerrotaan, minkälainen oli maailmankuulu kanadalainen kirjailija Lucy Maud Montgomery (1874-1942), nainen kirjojensa takana. (Takakansi)

Aloitin Uuden Kuun ja Vihervaaran tyttöjä lukumaratonilla ja pääsin heti tuoreeltaan päivittämään, miten hymyilyttää löytää näin paljon Annan ja Emilian ystäviä.

Moni kirjaan kirjoittanut kertoo, miten on helppoa tutustua ihmiseen, joka on myös kasvanut Montgomeryn hahmojen kanssa. Samaa tuttuutta löysin minäkin näistä lukukokemuksista, ne ovat paikoitellen hyvin samanlaisia lukuajasta ja -paikasta riippumatta. Tämä luo ihastuttavaa yhteyttä meidän eri sukupolvien lukijoiden välille, mutta ilmenee kirjassa lievänä toistona.

Onneksi tekstiä tauottavat tietosivut kirjojen taustasta, Montgomeryn elämästä, Prinssi Edwardin saaresta. Niitä olisin mielelläni lukenut lisääkin. Toisaalta pidän ratkaisusta antaa puheenvuoro lukijoille, faktatiedon voi hankkia muualtakin toisin kuin näitä muistoja. Myös kirjan ulkoasu on kaunis ja sivumäärästä huolimatta kevyt. Kuvia kansista, kirjailijasta ja lukijoiden vanhoista piirrustuksista on siellä täällä.

Pidin myös siitä, että toisenlainenkin näkökulma on esillä. Iän myötä näkökulma rakkaisiin kirjoihin muuttuu ja kritiikkiäkin saattaa ilmaantua. Sehän ei vähennä niiden arvoa, vaan herättää uusia ajatuksia. Sama kirja saattaa aueta eri-ikäiselle eri tavalla, mikä on aina rikkaus.

Kirjoituksissa nousee myös huoli siitä, löytävätkö uudet lukijat Annaa ja Emiliaa vanhahtavan kielen takia. Ratkaisuksi ehdotetaan uusia suomennoksia. Itse suhtaudun tähän epäröiden, on toki surullista jos sukupolvien lukuketju katkeaa, mutta erilaisen kielen lukeminenkin kehittää lukutaitoa. Onko vanhahtava kieli osa Uuden Kuun ja Vihervaaran tunnelmaa vai omaa tottumustani? Ainakaan uudet 2000-luvun "karkkikannet" (kuten niitä eräässä kirjoituksessa kutsuttiin) eivät ilmeisesti ole saaneet innostunutta vastaanottoa.

Niinpä niin, minäkin olen kasvanut Annan ja, erityisesti, Emilian kanssa. Olin 10-vuotias, vierailulla. Lukutoukkataipumukseni taidettiin tuntea, koska isäntäväki lainasi ajankuluksi erään Pienen runotytön. Olin otollisessa ympäristössä, joten vanha talo ja pihapiiri muuttuivat nopeasti kirjan tapahtumapaikoiksi (minun Uusi Kuuni näyttää edelleen hieman suomalaiselta) ja se oli menoa. Myöhemmin luin myös Annat, nekin ovat rakkaita, mutta en saanut niiden aurinkoisuuteen samanlaista suhdetta kuin Emilian tarinaan. Olen myös tutustunut muihin Montgomeryn kirjoihin ja vaikka niistä ei yhtä rakkaita tulisikaan, tuttuihin maisemiin on aina hyvä palata.

Viimeksi vierailin Emilian luona kevään kiireissä, tarpeeseen irrottautua arjesta. Luottoystäviä, ihanteita ja esikuvia, kyllä. Jotain, joka saa palaamaan samoihin kirjoihin vuosien ja monien lukukertojen jälkeen.

50 kategorian haaste: 14. A nonfiction book

2 kommenttia:

  1. Vanhahtava kieli kuuluu Montgomeryn kirjoihin! Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että toisenlaisen kielen lukeminen kehittää lukutaitoa ja rikastaa sanavarastoa, ja ainakin itselläni Anna- ja Runotyttö-sarjat kasvattivat myös mielikuvitusta. Nuorille pitäisi muistuttaa, ettei jokaista sanaa tarvitse ymmärtää, ei edes äidinkielestään (on ihan luonnollista, ettei esimerkiksi maataloussanasto ole samalla tavalla tuttua kuin ennen, mutta jos se näyttelee tärkeää roolia kirjassa, innokas lukija ottanee selvää merkityksistä). Minusta Montgomeryn kirjojen käännökset ovat aina olleet niin luovia ja hurmaavia, että on vaikea kuvitella, miksi niitä pitäisi nykyaikaistaa tai selkiyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla ajatuksilla ollaan liikkeellä. Vieraiden sanojen etsiminen on helppoa esimerkiksi Googlella, ja siinähän se sanavarasto kehittyy kuin huomaamatta. (Itsekin googlailin merisanastoa Janssonin Kesäkirjan jälkeen) Toisaalta on ikävää, jos sinällään kiinnostava kirja jää lukematta vain vaikeuden takia, ainakin vähemmän lukevilla helppous ja mukavuus saattavat kannustaa jatkamaan harrastusta.
      En minäkään nykyaikaistaisi Annan ja Emilian suomennoksia. Ehkä täytyy uskoa, että ne jotka ovat kiinnostuneita löytävät kirjat joka tapauksessa.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)