keskiviikko 5. elokuuta 2015

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Mikä saa juoksemista harrastavan ihmisen juoksemaan päivä toisensa jälkeen? Japanilainen kulttikirjailija Haruki Murakami antaa verrattomassa muistelmateoksessaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta yhden vastauksen. Jo vuoden kuluttua aloittamisesta hän juoksi täyspitkän maratonin Ateenasta Maratoniin. (Takakansi)

Juokseminen ei ole minun juttuni, mutta Murakamin kirjat ovat. Siksipä Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on roikkunut lukulistallani jonkin aikaa, ei kiireellisyysjärjestyksessä ylimpänä, mutta jossain vaiheessa luettavana.

Tämän kirjan kirjoittamisen aikaan (en tiedä nykytilannetta) Murakami on juossut päivittäin. Omien sanojensa mukaan ilman juoksemista hän ei olisi kirjailija ja Mistä puhun kun puhun juoksemisesta pureutuu tähän yhtälöön. Maratoniin valmistautumista, juoksumatkoja eri puolilla maailmaa, pohdintaa siitä, mikä saa juoksemista harrastavan ihmisen juoksemaan, kuten takakansi kysyy. Juoksemisen rinnalla käydään läpi Murakamin kirjoittamista ja siihen liittyviä ajatuksia.

Kirja etenee miellyttävän tasaisesti, kuin pitkänmatkanjuoksu. Kiirettä ei tunnu olevan.  Mitään erityisen mullistavaa kirja ei minulle tarjonnut, nyt jonkin aikaa lukemisesta huomaan varsinaisen sisällön unohtuneen. Mieleen on jäänyt rauhallinen rytmi, kirjoittaminen ja sen yhteys juoksemiseen. Ehkä nämä olivat, ainakin minulle, ne oleelliset asiat. Takakansi lupaa juoksuinnon tarttuvan, mutta ihan niin sisälle en kirjaan päässyt, vaikka mielelläni sitä luin. Itse enemmän kirjoittamisesta kuin juoksusta kiinnostuneena olisin voinut lukea lisää varsinaisesta kirjoitusprosessista, mutta ilmeisesti tämä on Murakamin tapa.

En siis päässyt täysin samalle aaltopituudelle kirjan kanssa. Toisaalta tunnistan saman Murakamin romaaneista, vaikka niistä kovasti pidänkin. Jokin tuntematon osanen tai sävy on kiinnittänyt huomion lähes kaikissa. Kiinnostava kirja tämä oli, kirjailijan muiden teosten rinnalla.

Luettu teos: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Kirjailija: Haruki Murakami
Japaninkielinen alkuteos: Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto
Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä: What I Talk About When I Talk About Running
Suomentaja: Jyrki Kiiskinen
Kustantaja: Tammi
Ilmestymisvuosi:  2007
Sivumäärä: 175

50 kategorian haaste: 26. A memoir

4 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä kokonaisuutena todella paljon, mutta olenkin kiinnostunut juoksemisesta. Vaikka olen ollut totaalisessa liikuntalakossa (ihan laiskuuttani), niin kirjan lukemisen jälkeen olen raahautunut lenkkipolulle useamman kerran. Pitäisikin kirjoittaa tästä pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tämä siis aukenee paremmin, jos juoksemiseen on innostusta :D Sinällään kyllä kiinnostava kirja.
      Mielenkiintoista nähdä, mitä tästä ajattelet :)

      Poista
  2. En ole lukenut tätä, jotenkin aihe on vieras. Itse asiassa tämä on ainut Murakami, jota en omista, Tosin lukemattomia on. Muuten ole pitänyt Murakamin kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vierastin aihetta, mutta suosittelen varauksella. Murakamia lukee mielellään, vaikka aihe olisikin vieraampi, ja tämä on suhteellisen nopealukuinen.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)