sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kirjaisia ostoksia

Alkuvuodesta olen laihduttanut lompakkoani kirjaostoksilla (ensin oli alennusmyynnit, sitten piti palkita itsensä ahkerasta opiskelusta jne.) Seuraavassa kirjahamsterin seikkailuja tammi-maaliskuulta, muutama taitaa olla vuoden 2015 puolelta.
Kirjat on ostettu uutena tai käytettynä.

Enimmäkseen olen sijoittanut Montgomeryyn eli tilasin lapsuuteni rakkaat Annat ja Emiliat alkuperäiskielellä.
Tämä taitaa olla isoin kirjaostoskasani kerralla vähään aikaan, mutta nämä eivät onneksi käyneet pahasti kukkarolle. Täytyy myös muistaa, että Annoja ja Emilioita ei kukaan kirjoita lisää, eli tämä sijoitus ei tästä yllättäen laajene. (Paitsi että minulta puuttuu Annan jäähyväiset/The Blythes are Quoted, ja jos oikein innokkaaksi heittäytyisi, niin Montgomery on kirjoittanut muutakin mukavaa, minkä voisi hankkia.)

L. M. Montgomery: Anne of Green Gables, Anne of Avonlea, Anne of the Island, Anne's House of Dreams, Anne of Windy Poplars, Anne of Ingleside, Rainbow Valley & Rilla of Ingleside
Emily of New Moon, Emily Climbs & Emily's Quest
Neljä ensimmäistä Annaa (tai siis Annea) olivat boksina niin hyvässä tarjouksessa että en voinut vastustaa kiusausta. En kuitenkaan löytänyt kaikkia kahdeksaa samana painoksena, joten päädyin puolet ja puolet -ratkaisuun. En ole erityisen tarkka sarjojen yhteneväisistä ulkoasuista.
Myös Emilyt ovat keskenään vähän erinäköisiä, minkä huomasin vasta kun sain kirjat. Eroa on kuitenkin vain tuo pikkuinen logo selkämyksessä, joten eipä se juuri hyllyä rumenna.


Luin Tove Janssonin Kesäkirjan ensimmäistä kertaa viime kesänä ja tuntuu, että se on kirja, johon palaan vielä uudestaan. Sijoittamisen arvoinen siis. Sitä paitsi olen ihastunut tähän pokkaripainoksen kanteen, miten suloinen kesätunnelma!

Tove Jansson: Kesäkirja


Runojen lukemiseni on huonoa, mutta sitä piristämään hankin Edith Södergranin Elämäni, kuolemani ja kohtaloni -kokoelman. Olen lukenut Södergrania joskus teinivuosina ja muistan pitäneeni hänen runoistaan.

Edith Södergran: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni


Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija ja Hyvästi Myrskyluoto (yhteisniteet)
Ihastuin Maijan tarinaan yläasteikäisenä ja olenkin suunnitellut lukevani sen uudestaan. Nämä ovat niitä löytöjä, jotka saavat kirjahamsterin iloiseksi. (Niin kuin tietysti kaikki löydöt, mutta erityisen iloiseksi)

Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija (sis. Tie Myrskyluodolle, Luoto meressä & Maija) ja Hyvästi Myrskyluoto (sis. Meren voimia vastaan & Hyvästi Myrskyluoto)


Maria Gripe: Varjojen kätkö
Varjojen kätkön myötä omistan kaksi osaa Varjo-sarjasta (jota luulin trilogiaksi ennen kuin löysin tämän neljännen!) Kolme ensimmäistä olen vuosia sitten lukenut, mutta muistikuvat ovat hämärähköt.
Maria Gripe: Varjojen kätkö


Sarah Waters: Vieras kartanossa
Vieras kartanossa ja muut Watersin kirjat ovat näkyneet blogeissa, mutta minä en ole niihin vielä tutustunut.

Sarah Waters: Vieras kartanossa



Näillä selviää taas vähän aikaa. Kirjahyllynkin järjestelin uuteen uskoon, tulokkaille piti tehdä tilaa. Samalla olen miettinyt omaa kirjashoppailufilosofiaani ja todennut, että tykkään hamstrata, ei siitä mihinkään pääse. Lähtökohtaisesti ostan vain kirjoja, jotka olen lukenut ja todennut hyväksi, mutta useinhan käy niin, että mitä halvempi kirja, sitä matalampi ostokynnys... Niin kuin jo mainitsin, usein pelkkä löytäminen ja kirpparipöytien penkominen ovat suurin ilo, jota ei nettiin menemällä ja upouusia kirjoja tilaamalla saa. Pidän myös ajatuksesta, että omasta hyllystä löytyy aina jotain luettavaa, niin vanhoja tuttuja kuin lukemattomiakin, eri tilanteisiin.

Entä sinä? Oletko innokas kirjashoppaaja vai pysyykö järki mukana ostoksilla?

8 kommenttia:

  1. Oih, Annat ja Runotytöt! Minäkin olen tehnyt Montgomery-ostoksia: olen lukenut läpi Anna-sarjaa, ja antikvariaatista tarttui nyt mukaan Anna ystävämme vuodelta 1950 ja Runotyttö maineen polulla vuodelta 1955. Luulin, etten omista turhan paljon kirjoja, mutta kun tein nyt muuttoa...onhan noita tullut ostelluksi! Omassa hyllyssä on vielä monta kiinnostavaa, joita en ole lukenut. Ehkä täytyy kahlata jokin niistä läpi ennen kuin seuraavan kerran ryntään kirjaostoksille (ellei sitten jossain tule Annoja vastaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihania löytöjä olet tehnyt, noissa vanhoissa painoksissa on jotain niin paljon suloisempaa kuin näissä uusissa. Muuttaessa kirjamäärä tosiaan muuttuu kummallisesti todeksi, jostain niitä kertyykin…

      Annat, ja Runotytöt, on hyvä jättää ostolakon ulkopuolelle ;)

      Poista
  2. Runotyttö-kirjoja olen pitkään toivonut löytäväni alkuperäisinä ja lyhentämättöminä, mutta en ole ole onnistunut löytämään. Täytyy kai jatkaa etsintöjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea etsintöihin! Harmittavia kyllä nuo lyhennykset, niitä on ilmeisesti tehty niin suomennoksiin kuin alkuperäisiinkin. Bantamin kustantaman Emily Climbsin sisäkannessa lukee, että se ei ole lyhennetty, mutta luin että tuo saman kustantajan Rilla of Ingleside ei lupauksesta huolimatta ole kokonainen…

      Poista
  3. Kiitos postauksesta, sillä muistin juuri, että tänä vuonna olisi viimein hyvä aika lukea loputkin Runotytöt. Ykkönen on luettu ja rakastuin siihen, mutta jostain syystä seuraavia osia en ole lukenut :/ Varjo-sarjasta minulla on hölmösti 1 ja 3 :D Senkin kimppuun tahtoisi jo päästä. Niin ja Vieras kartanossa on myös tämän vuoden lukulistalla Hämärän jälkeen -haastetta varten. Watersin Silmänkääntäjä ainakin oli hyvä, joten kannattaa tutustua kirjailijaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen loppujakin Runotyttöjä! Emilian tarina saa synkempiä sävyjä, mutta se on ehkä nähtävissä jo tuosta ensimmäisestä.

      Varjoja on tuskastuttavan vaikeaa löytää :D

      Poista
  4. Sinulle on haaste blogissani!

    http://lasisipulissa.blogspot.fi/2016/04/sieluni-hymyt-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vastaankin tähän mahdollisimman pian! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)