maanantai 31. lokakuuta 2016

Katosin kirjamessuille: kuulumisia Pasilasta 27.- 29.10.

Helsingin kirjamessut on tältä vuodelta saatu päätökseen, ja täytyy sanoa että kyllä olikin ihanat kolme päivää, jotka minä paikalla viivähdin. Pääsin sisään bloggaajapassilla, josta kiitos Messukeskukselle!

Kolmen päivän aikana jalat olivat kovilla, mutta mieli korkealla. Ympärillä oli niin paljon kirjoja ja niistä kiinnostuneita ihmisiä että huimaa miten niin paljon voi ollakaan. 

Olen kerran aikaisemminkin vieraillut Helsingin kirjamessuilla, mutta tämä kerta oli ensimmäinen bloggaajana. Kummasti jännitti ripustaa bloggaajapassi kaulaansa: nyt sitä mennään enkä ole enää samalla tavalla anonyymi kuin ennen. Aikaisemmalta kerralta viisastuneena en ahnehtinut kaikkea vaan katsoin etukäteen mikä kiinnostaa ja pysyin suunnitelmassa (ainakin melkein). Tällä kertaa tämä epäspontaani taktiikka oli toimi mainiosti. 

KirjaKallion lavan edessä paljon päitä ja niiden takana keskustelu kahdeksannesta Potterista.
Huomasin että tieni vei useinkin KirjaKallion lavaa kohti eikä ihme. Hienoa työtä lukiolaisilta!

Petri Pietiläinen ja Jone Nikula keskustelemassa kissoista

Ohjelmaa oli niin paljon kissoista ja Cheekistä lähtien, että jokaiselle varmasti löytyi jotakin. Sehän voi olla plussa tai miinus, mutta itse uskoihin että monipuolisuus on hyvä juttu.

Ostoksilla pidin kirjavilliintymiseni kurissa ja muistutin itseäni, että kaikkia vastaatulevia kirjoja ei tarvitse hankkia, joten vältyin kotona iskeviltä mitä minä tälläkin kirjalla teen -ihmettelyiltä. 

Neljän kirjan messusaalis sekä yksi ilmaiskirja viereisen kirjaston vaihtohyllystä. Vinkki pitää mukanaan vain tietyn verran käteistä todettu toimivaksi! 
En ollut koskaan tavannut muita kirjabloggaajia, mutta pienen norkoilun jälkeen uskaltauduin perjantaina (ja myöhemmin lauantaina) myös Boknäsin bloggaajanurkkaukseen. Teille kaikille joiden kanssa törmäiltiin: oli ihanaa tavata, kiitos juttutuokioista! Erityiset terveiset lauantain blogimiitin ihmisille, meitä oli paikalla mahtavan paljon ja oli huippua tutustua ihmisiin bannereiden ja profiilikuvien takana.

Lauantaina oli sitten aika suunnata kotiin ja palata vähitellen normaaliin päiväjärjestykseen. Ja sovitella uudet tulokkaat kirjahyllyyn. Tämä vaihe on aina edessä vaikka ei pahasti villiintyisikään.

Tarkoitukseni oli twiitata messujen aikana kännykkä kuumana, mutta niin se vain jäi, kun piti viilettää paikasta toiseen. Samoin kävi ajatukselleni ottaa paljon kuvia, kuten tästäkin postauksesta näkyy. Onneksi tärkein, eli messutunnelma oli kuitenkin kunnossa, joten voin huokaista onnellisena ja jäädä odottamaan seuraavia messuja ;) On se vain kipeiden jalkojen ja tungoksessa luovimisen arvoista.

perjantai 28. lokakuuta 2016

Top 5 Friday: Kylmänväreitä kartanoissa

October 25: Halloween related freebie: ten scary books, favorite horror novels, non-scary books to get you in the Halloween/fall mood, bookish halloween costumes, scariest covers), scary books on my TBR, etc. (The Broke and the Bookish)

Blake Hall, jossa Anne Brontë työskenteli kotiopettajattarena (Kuva)

En usein lue nykyaikaista kauhua, enkä erityisesti innostu halloweenistakaan, mutta onneksi kirjallisuus on täynnä goottilaisen synkkiä kartanoita salaisuuksineen ja vetoisine käytävineen. Mikä olisi sen syksyisempää?

1. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani

Jos syksyiltana tekee mieli lukea jotain paksua ja seikkailla kartanon öisillä käytävillä, Kotiopettajattaren romaani on täydellinen tarkoitukseen.

2. Emily Brontë: Humiseva harju

...mutta siinä tapauksessa että Kotiopettajattaren romaanin hillitty Jane ei riitä, Humisevan harjun mielipuolinen, kuolemankin yli kurkotteleva rakkaus saattaa olla se juttu. Itse yhdistän nämä kaksi kirjaa syksyyn niin tiukasti, että tuntuisi jotenkin väärältä tarttua näihin kesällä.

3. F. H. Burnett: Salainen puutarha

Salainen puutarha tuntuu monessakin suhteessa kuin Kotiopettajattaren romaanin pikkusiskolta, mutta on tietysti omilta ansioiltaankin viehättävä. Kevät on kirjassa suuressa roolissa, mutta minusta tämä sopii syksyynkin.

4. Maria Gripe: Varjo-sarja

Olen lukenut sarjan vain kerran vuosia sitten (enkä silloinkaan kaikkia osia), mutta muistan hämyisen tunnelman ja sen, että Rosengåvan talo valkoisine ruusutarhoineen oli täynnä salaisuuksia. Tavoitteenani onkin ollut kerätä kaikki neljä hyllyyni (ei niin helppoa kuin toivoisin) ja lukea uudestaan.

5. Daphne du Maurier: Rebekka

Hahmon ei tarvitse olla elossa eikä edes kummitella luodakseen väristyksiä. Max de Winterin edellinen vaimo Rebekka tuntuu kirjassa niin intensiivisesti, että päähenkilökin jää kokonaan ilman nimeä. Rakastan Rebekan tunnelmaa juuri sopivassa ahdistavuudessaan ja Hitchcockin elokuvakin on hieno.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Top 5 Friday: Hahmot, joiden mukaan nimeäisin kissani

October 18: Ten Characters I'd Name A Child/Dog/Cat/Car/Etc. After -- we did this topic back in 2011 and thought it might be fun to revisit it...feel free to spin it how you need! (The Broke and the Bookish

Hahmot, joiden mukaan nimeäisin kissani

Kuva
Top 5 Fridayni olivat tauolla muutaman viikon, mutta täällä ollaan taas!

Tällä hetkellä minulla ei ikävä kyllä ole mahdollisuutta pitää kissaa, mutta mikään ei onneksi estä miettimästä nimiä hyvissä ajoin. Onpahan valmiina sitten kun hetki on otollisempi. (Nämähän ehtivät muuttua vielä moneen kertaan ennen sitä, mutta ei siitä sen enempää...)

1. Joonatan ja Korppu (Veljeni Leijonamieli)

Nämä olisivat mahdotttoman söpöt nimet kahdelle kissalle. Lindgrenillä olisi muitakin ihania nimipareja: Eemeli ja Iida, Ronja ja Birk tai miksi ei vaikka Matias ja Loviisa.

2. Bagheera (Viidakkokirja) tai Aslan (Narnian tarinat)

Tämä menisi taas asteikolle söpö, koska olisihan se mahtavaa nimetä kissa jonkin ison esikuvansa mukaan.

3. Scheherazade (Tuhannen ja yhden yön sadut)

Pidin tästä nimestä varsinkin nuorempana. Ääntyyhän se edelleen kivasti ja siinä on mukavan jännittävä fiilis (joskin toki melko orientalistinen sellainen).

4. Minea (Sinuhe egyptiläinen)

Tämä ääntyy ihanan pehmeästi ja kun Minean ja Sinuhen rakkaus meni niin kuin meni, olisi hyvin lohdullista omistaa Minea ja sille kaveriksi Sinuhe.

5. Mr. Darcy (Ylpeys ja ennakkoluulo)

Voin kuvitella itseni huutamassa "Mister Darcya" (jostain syystä nimi ääntyy väkisinkin brittiläisittäin). Tämä sopisi sellaiselle tyylikkäälle herrasmieskissalle.

Millä perusteella sinä olet nimennyt kissasi? :) (Tai muut lemmikkisi!)

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ei pääse paikalle lumimyrskyn vuoksi, ja tyttölapsi syntyy kuolleena.

Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ehtii paikalle juuri ennen lumimyrskyä, ja syntyy tyttö, Ursula. Tarina alkaa. 

Ursulan tarina on kiehtovan ja kauhean 1900-luvun tarina. Vuosisadan alussa Toddin perhe elää onnellista porvarillista elämää tietämättömänä tulevista mullistuksista. "Entä jos?" kuuluu kysymys. Entä jos viisivuotias Ursula ei olisikaan hukkunut? Entä jos Hitlerin salmurha olisi onnistunut? 

(Takakansi)

Elämä elämältä sisälsi kiinnostavimman juoni-idean vähään aikaan ja vaikutti juuri siltä kirjalta, jota olen etsinyt lukujumia helpottamaan. Mukavan paksu ja sujuvaa tekstiä, check.

Kirja leikkii niillä sattumuksilla ja valinnoilla, jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämään. Mitä jos olisin ollut siellä ja siellä tai jos olisinkin päättänyt toisin. Valinnoista seuraa aina jotakin ja Elämä elämältä näyttää varsin konkreettisesti nämä seuraukset. Ursulan elämä esimerkiksi voi johtaa niin Lontoon pommituksiin kuin päättyä jo lapsena hukkumiseen uimarannalla. Tai putoamiseen katolta. Kirjalla ja Ursulalla on monta alkua ja myös kunnioitettava määrä loppuja. Pimeys lankeaa aina uudelleen ja uudelleen. Aina ei aloiteta Ursulan syntymästä, onneksi, vaan risteyksinä elämien välillä toimivat niin avioliitot kuin uravalinnatkin. Ja eräs Ursulan elämä vaikuttaa tietenkin koko meidän tuntemaamme historiaan.

Rakastin varsinkin kirjan alkupuolta, joka soljuu eteenpäin brittiläisenä ja alkaa uudestaan ja uudestaan. Puolivälin jälkeen lukutahtini hidastui, kun se, mikä oli alkanut hauskana ideana, muuttui raskaaksi sotakuvaukseksi. Pommituksia, raunioita, ruumiita... Atkinson kuvaa kuolleita humoristisesti, samaan tyyliin kuin oikeastaan kaikkea muutakin: mihin asentoon kukakin on jäänyt ja miten he halkeavat siirrettäessä kuin paukkukaramelli. Tapa korostaa järkyttävyyttä sekin.

Luvut ja jaksot Ursulan elämissä ovat eri pituisia ja lyhyet pätkät pitivät lukijan valppaana. Pitkiä elämänkiemuroita lukiessani saatoin kuitenkin tuudittautua valheelliseen rauhaan ja jopa unohtaa, että eihän tämä(kään) elämänvaihe ole lopullinen. Ja kohta kaikki olikin taas toisin. Alut ja loput ehkä menettivät tehoaan muutaman kerran jälkeen, kun mikään ei tosiaan ole lopullista, mutta sitä kiinnostavammaksi kävi lukea, mitä kautta Ursula päätyy erääseen lopuistaan. (Tämä loppu paljastetaan jo ensimmäisillä sivuilla.)

Täytyy myöntää että huolimattomasti lukiessani en aina osannut pitää lukua elämistä: mitä tapahtui missäkin niistä ja kuka Ursulan mies oli kukakin. Vaikka kirjasta suuresti nautinkin, elämät olivat minulle lopulta melkoista sekamelskaa enkä voi kuin ihmetellä mikä työ kirjailijalla on ollut pitää langat käsissään. Ursula itsekin kokee väristyksiä ja déjà-vuita elämiensä risteyksissä ja monet hahmot tai tapahtumat toistuvat niissä samanlaisina tai pikkuisen muunneltuina. Lopulta kaikella on omanlaisensa tarkoitus, myös niillä Ursulan déjà-vuilla.

Pääni on hieman pyörällä tämän jälkeen.

Luettu teos: Elämä elämältä
Kirjailija: Kate Atkinson
Englanninkielinen alkuteos: Life after life
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Kustantaja: Schildts & Söderströms (2014)
Ilmestymisvuosi: 2013
Sivumäärä: 595