tiistai 11. huhtikuuta 2017

L. M. Montgomery: Rainbow Valley & Rilla of Ingleside (Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla)

Aikaisemmat postaukset: Anne of Green Gables, & Anne of Avonlea, Anne of the Island & Anne of Windy Poplars, Anne's House of Dreams & Anne of Ingleside

Anne Shirley is grown up, has married her beloved Gilbert and now is the mother of six mischievous children. These boys and girls discover a special place all their own, but they never dream of what will happen when the strangest family moves into an old nearby mansion. (Takakannesta)

Annen ja Gilbertin lapset viihtyvät Inglesiden läheisessä notkossa, jonka Walter on nimennyt Rainbow Valleyksi. Rakkaalle leikkipaikalle löytävät myös läheisen pappilan Meredithin lapset ja orpotyttö Mary Vance. Lisäksi pastori Meredith ja Rosemary West saavat kirjassa omat lukunsa vaikka pastori ei ole uskonut menevänsä enää koskaan naimisiin ja Rosemary on luvannut pysyä naimattomana.

Sateenkaarinotko oli suosikki-Annani lapsena, joten se tuli luettua monen monta kertaa. Rainbow Valley oli siis vähän kuin kotiinpaluu, toisella kielellä, mutta tuttuihin maisemiin.

Luulen, että yhtenä syynä suosikkiuteen oli oikean ikäinen lapsijoukko ja sopivan romanttinen sivujuoni, jotta vähän vanhempanakin lapsena kutkutti palata kirjaan. Nykyään Blythen ja Meredithin lasten hetket notkossa ovat suloisen huolettomia, sellaisia joihin olisi mukava palata omassakin lapsuudessa, mutta eivät liian söpöileviä. Kun kaiken yllä häämöttää Walterin näkemä uhkaava Piper/Huilunsoittaja viitassaan, kirjaan tulee omanlaistaan synkkyyttä.

Rainbow Valleyn maailmassa eletään siis onnellisia päiviä, ainakin päällepäin. Walter ei koe itseään tarpeeksi rohkeaksi, mikä toistuu vielä moninkertaisena Rilla of Inglesidessa, ja Una Meredith pelkää uuden äitipuolen saamista, koska Mary Vance on pelotellut häntä omilla kauhutarinoillaan. Mary itse on orpo, joka on kasvanut väkivaltaisen huoltajansa luona, ja on nyt lähtenyt karkumatkalle. Puhumattakaan siitä, että Meredithin lapset elävät kovin turvattomasti hajamielisen isänsä hoivissa. Vierastin kirjasta nousevaa ajatusta, että isä ei voisi kasvattaa lapsiaan, että talouteen tarvittaisiin aina äiti, mutta ehkä tässä tarkoitettiinkin kyseisen isän hajamielisyyttä eikä sukupuolta. (Ja ajathan ovat tietenkin olleet toisenlaiset.)

Edelleen minua värisyttää pastori Meredithin ja Rosemaryn tarinan eteneminen. Ellen-sisko onnistuu joka lukukerralla vakuuttamaan minut jyrkkyydellään ja vaatimallaan lupauksella ja sitten sitä odotetaan sydän tykyttäen, saavatko pariskunnat toisensa. Olen tiennyt loppuratkaisun yli kymmenen vuotta, mutta sehän ei estä jännittämästä mukana.

Rakkaustarina toi kirjaan mukavaa selkärankaa verrattuna edelliseen Anne of Inglesideen, joka oli paljon jaksottaisempi, ja lapsijoukon jäsenet ovat omia pieniä persooniaan. Jos Rainbow Valley ei olisi minulle niin rakas, pitäisin tätä yhtenä sarjan onnistuneimmista kirjoista, mutta niin tai näin ;)

***

(Sisältää juonipaljastuksia Rilla of Inglesidesta/Kotikunnaan Rillasta)

En kauheasti pidä näistä uusista kansista. Esimerkiksi tämä Rillan kansi painottaa minusta ihan vääriä asioita: kuin koko kirjan pointti olisi saada Rillalle mies. Suomalaisessa Maija Karman versiossahan Rilla hoitaa sotalapsi Jimsiä, mikä minusta kuvaa kirjan henkeä paljon paremmin.




Rainbow Valleyn viimeiset sivut Huilunsoittajineen vihjaavat tulevaisuudesta, joka koittaa Rilla of Ingelsidessa. Anne on enää sivuhenkilö, eikä Gilbert ole näkyvillä senkään vertaa. Sen sijaan päähenkilönä on Annen ja Gilbertin kuopus Bertha Marilla eli Rilla. Ensimmäinen maailmansota vie Rillan veljet, lapsuudenystävät ja rakastetun taistelemaan ja pakottaa Rillan miettimään asioita uudesta näkökulmasta.

Pidin siitä, että Rillan hahmo ei muistuta nuorta Annea juuri lainkaan. Hän on pinnallinen ja tahtoo pitää hauskaa, mutta on silti käytännöllisempi kuin äitinsä, siinä missä Anne oli haaveellinen ja sen myötä ikimuistettavan hajamielinen. Maailmansota kuitenkin katkaisee hauskanpidon ja tuo Rillan eteen uusia tilanteita, esimerkiksi sotalapsi-Jimsin keittokulhossa. Muutos ei tapahdu sormia napsauttamalla eikä Rilla ihastu lapseen hetkessä, mutta vähitellen. Sama lapsi - yllättävä huoltaja -kuvio on toistunut aikaisemmin niin Annen ja Marillan kuin Emilyn ja Elizabeth-tädinkin kanssa eikä niissäkään aina helposti.

Rillan lisäksi kotiapulainen Susan saa paljon tilaa, enemmän kuin Anne. Susan toimii koomisena hahmona, joka olikin ehkä tarpeen tässä kirjassa. Hän lässäyttää Rillan romanttisen kohtauksen, on sotajalalla kissan kanssa ja on se, joka tietää kylän juorut. Usein Susan on myös se, jolla on kotiväestä eniten taistelutahtoa. 

Olen tähän asti lukenut vain suomennetun Kotikunnaan Rillan, jota on lyhennetty, joten alkukielisen synkkyys tuli yllätyksenä. Walterin kuolema ja Maanantai-koiran uskollinen odotus juna-asemalla ovat suomennoksessakin kauheita, mutta suomenkielisen version sävyä on silti kevennetty reippaasti. Kotikunnaan Rilla sopi paremmin Anna-sarjan osaksi, mutta Rilla of Ingleside tuntui paikoitellen itsenäiseltä kirjalta, jonka pääaiheena on sota.

Suomennoksesta on leikattu paljon kohtia pois, enimmäkseen saksalaisvastaisia kohtauksia (jopa kokonainen luku Whiskers-on-the-Moonin/Parta-Kuun riehumisesta kirkossa.) Myös muita pätkiä sieltä täältä on poistettu, esimerkiksi Jemin palatessa kotiin:
"En oikeastaan tajunnut, että Walter on kuollut, ennen kuin palasin kotiin. Et usko, kuinka kaipaan häntä nyt; te olette täällä jo tottuneet siihen ajatukseen, mutta minulle se on uutta." 
"Rilla, I never realized that Walter was dead till I came back home. You don't know how I miss him now - you folks here have got to used to it in a sense - but it's all fresh to me. Walter and I grew up together - we were chums as well as brothers - and now here, in this old valley we loved when we were children, it has come home to me that I'm not to see him again."
Kuinka kauniisti alkuperäinen teksti kertoo Jemin ja Walterin suhteesta ja tuo syvyyttä koko kohtaukseen, mutta sitten se on jätetty pois suomennoksesta.

Sanaleikki Rilla-my-Rilla on suomennoksessa muutettu muotoon Rilla-ma-Rilla, joten myös loppukohtausta on täytynyt hieman säätää:
"Oletko sinä minun Rilla-ma-Rillani?" hän kysyi merkitsevästi.
"Is it Rilla-my-Rilla?" he asked, meaningly.
Myös Rillan s-vika on suomennoksessa muuttunut änkytykseksi. Rillan viimeisessä vastauksessa ei ole suomeksi s-kirjainta, joten änkytys toimikin tässä paremmin. Mielestäni nämä loppukohtauksen muutokset on siis ihan hyvin ja perustellusti hoidettu. Tosin minulla oli lapsena vaikeuksia tajuta, että tässä oli nyt kyse romanttisesta hetkestä tai kosimisesta, mutta ehkä se johtui lukijan hoksottimista.

Rillan viimeisellä sivulla yllättävästä s-viasta löytyi netistä keskustelua (johon en valitettavasti löydä enää linkkiä). Toiset olivat sitä mieltä, että se kuvaa itsenäiseksi kasvaneen naisen paluuta takaisin lähtökuoppiinsa miehen edessä, toiset sitä mieltä, että se kuvaa jonkin vanhan säilymistä kauheista sotavuosista huolimatta ja on itse asiassa lohdullinen juttu. No mutta oli s-vialla merkitystä tai ei, Montgomery sijoitti sen Anne-sarjansa viimeiseksi repliikiksi, joten tietenkin sen painotus kasvaa.

Lukemisen jälkeen mietin, miten Montgomery suhtautuu kirjassaan sotaan. Toisaalta se on ehdottomasti kauhea asia, toisaalta esimerkiksi pasifisti- Whiskers-on-the-Moon leimataan kylässä vihollisen kanssa veljeilijäksi, joka väläyttelee yöllä viestejä lentokoneille. Pitää varmaan lukea Rilla of Ingleside seuraavan kerran tämän kysymyksen kanssa. 

Nyt kun olen lukenut ja pienellä viiveellä blogannut kaikki Anne-kirjat, aion luultavasti jatkossakin lukea nämä englanniksi. Varsinkin Kotikunnaan Rilla tuntuu liian saksitulta tämän jälkeen. Kokonaisuutena sarjassa oli ihanaa hyväntuulisuutta, välillä surua ja välillä onnistuneempia ja välillä heikompia osia. Erityisesti ihastuin tällä kertaa kahteen ensimmäiseen ja kahteen viimeiseen kirjaan, mutta kaikissa oli oma viehätyksensä :)

(Tämäkään Rilla ei ole kokonainen, sillä myös englanninkielistä on jossain vaiheessa lyhennetty. Sain tietää tämän vasta ostamisen jälkeen, mutta kirja oli niin halpa, että palauttamista helpommaksi tuli tulostaa kohdat netistä (täältä) ja kiinnittää ne lukemisen vierellä kulkevaan vihkoon. Kokonaisiakin versioita on saatavilla, mutta esimerkiksi minun Bantamin painokseni väittää olevansa lyhentämätön, joten kannattaa olla tarkkana.)

Luetut teokset: Rainbow Valley & Rilla of Ingleside
(Sateenkaarinotko, suom. 1925, ja Kotikunnaan Rilla, suom. 1962)
Kirjailija: L. M. Montgomery
Kustantaja: Bantam Books
Ilmestymisvuodet: 1919, 1921
Sivumäärät: 225, 277