lauantai 13. toukokuuta 2017

Edith Södergran: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni - Kootut runot

Edith Södergran (1892-1923) on 1900-luvun suomenruotsalaisen lyriikan merkittävimpiä nimiä, modernismin uranuurtaja, jonka suuruuden vasta jälkimaailma on oivaltanut. Hänen omaperäiset runonsa puhuttelevat yhä uusia lukijapolvia Uuno Kailaan, Aale Tynnin ja Pentti Saaritsan upeina suomennoksina. (Takakansi)

Minä olen ihminen, jonka runojen lukeminen on vähän harvaa, mutta Edith Södergranin ihanuudesta minäkin tiesin, ainakin yksittäisinä runoina. (Ja teini-iän yrityksenä lukea nämä kootut runot. Silloin niiden hurja energia tuntui liiankin hurjalta.) 

Runot näin yhteen koottuna tuntuu, että Södergranilla on ollut selkeä näkemys tekemisestään ja tuon näkemyksen mukaan hän on toiminut. Tämä oli helpompaa tuntea kuin pukea sanoiksi, mutta sanotaan vaikka, että runoissa on tyylinsä eivätkä ne, tai niiden kirjoittaja, pyytele anteeksi. Minut ihastuttaa erityisesti, miten hän aloittaa Syyskuun lyyra -kokoelman johdannollaan ja tietää oman kokonsa vaikka muut eivät tietäisikään:

-- Itsevarmuuteni johtuu siitä että olen löytänyt ulottuvuuteni. Minun ei sovi tehdä itseäni pienemmäksi kuin olen.

Sama henki välittyy myös itse runoista. Osa niistä oli minulle tutumpia kuin toiset, niitä jotka elävät elämäänsä runokirjojen ulkopuolella, mutta uusiakin suosikkeja löytyi.

Tämä menee osastolle vanha tuttu, mutta saa hymyilemään aina uudestaankin:

En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...
--

Södergranin runot eivät ole pelkkää voimantunnetta, vaan niissä on kuolemaa, onnea, kärsimystä (jotka ovat hänellä usein lähellä toisiaan), epätietoisuutta, varmuutta... Lyyrat, ruusut ja jumalat toistuvat vertauskuvina. Nämä eivät ole sellaisia mukavan pieniä ja arkipäiväisen samaistuttavia runoja, vaan liikkuvat välillä aika korkealla. Ja kaikesta huolimatta tuntui että ihmiselämästä tässä on puhe. 

Lukiessa oli välillä vaikeaa erottaa Södergrania runojen puhujasta ja hänen elämäänsä runoista, mutta ehkä se ei ole vaarallista, kun näitä itsekseen eikä koulua varten lukee. Ainakin kuoleman lähestyminen tuli loppua kohti iholle. Moni runo yhdistyi myös runouden kirjoittamiseen, taiteeseen, kauneuden tavoittamiseen, millä nimellä sitä kutsuukaan. Nyt kiinnostaisi lukea myös Södergranin elämäkerta. 

Tämä jää kyllä omaan hyllyyn tuleviakin vuosia varten, luultavasti seuraavalla kerralla löytyy uusia ajatuksia ja uusia suosikkeja. (En oikein osaa tehdä muistiinpanoja kirjoihin, mutta tänne tekisi mieli alleviivailla.) Tähän postaukseen olisi tehnyt mieli lainata vähän sieltä sun täältä ja antaa runojen sanoa itse sanottavansa, mutta lopetetaan vaikka tähän:

--
Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla.

Luettu teos: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni - Kootut runot
Kirjailija: Edith Södergran
Suomentajat: Pentti Saaritsa, Uuno Kailas, Aale Tynni
Kustantaja: Otava 
Ilmestymisvuosi: 1994
Sivumäärä: 269

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)