maanantai 10. heinäkuuta 2017

Raija Oranen: Ackté!


Pariisin rautatieasema syksyllä 1894. Melua, tungosta, likaa; aivan toisenlaista kuin unelmissa. Nuori laulajalupaus Aino Ackté on lähtenyt menestymään. Helsingin asemalle on jäänyt innokas ihailija­joukko ja muuan kirkaskatseinen Heikki Renvall. Pariisi hurmaa laulajan, ja siellä ystävyys taiteilija Albert Edelfeltin kanssa on kohtalon sanelema.

En tiedä mitään oopperasta ja Aino Ackté oli minulle tuttu lähinnä yhteydestään Albert Edelfeltiin, mutta sitä mielenkiintoisempaa oli sujahtaa Orasen romaanin maailmaan. Tämä oli ollut lukulistallanikin, mutta nyt vasta pääsi lukupinoon asti.

Ackté!-romaanin jälkeen minulla on kuva Aino Acktésta sinnikkäänä, vaativana ihmisenä. Minäkertoja kommentoi säälimättä muiden laulajien virheellisiä, hengettömiä esityksiä, mutta myös omia esiintymisiään, joissa kurkku ei ole kunnossa, jännitys uhkaa pilata kaiken tai jokin järjestelyissä ei miellytä häntä. No, esityksen jälkeen yleisö rakastaa häntä kuitenkin, kaikki menee hyvin. Ajan oopperapiireistä syntyi armoton kuva eikä vähiten siksi, että Acktén äiti Emmy Achté vaatii tyttäreltään hyvin suuria eikä tunnu koskaan olevan tyytyväinen.

Romaani alkaa Ainon Achtén ja hänen äitinsä saapumisella Pariisiin, jossa kurjat hotellihuoneet, laulutunnit ja äidin ja tyttären suhde ovat kaukana onnesta ja luksuksesta. Nimikin vaihtuu Achtésta Acktéksi uran edistämiseksi. (Achté ja ranskan acheté, ostettu, ovat liian lähellä toisiaan.) Vähitellen Ackté etenee tavoitteessaan nousta oopperan huipulle, solmii suhteita, ja joutuu vähitellen myös luopumaan tähteydestään.

Ackté! ei sisällä suuria tapahtumia tai juonenkäänteitä, se oli oikeastaan hyvin tasainen romaani oopperalaulajan uran alusta loppua kohti, mutta minun mielenkiintoni se riitti pitämään. En tiedä, miten olisi jonkun Acktén elämän jo perusteellisemmin tuntevan kohdalla. Samalla eletään Suomen kannalta merkittäviä hetkiä ennen itsenäisyyttä ja käsitellään Acktén suhdetta vanhempiinsa, aviomiehiinsä ja Albert Edelfeltiin. Edelfelt-suhteen olemassaolosta ei kai tiedetä varmasti, mutta Oranen kirjoittaa sen tähän mukaan. Se ei korostunut liikaa, pääosassa on koko ajan laulu-ura. (Satuin myös uusiksilukemaan Anna Kortelaisen Virginien lukiessani tätä. Molempien naisten ainakin uskotaan olleen Edelfeltin rakastajattaria, mutta vain toisen oma tarina tunnetaan, toisesta ei tiedetä edes etunimeä. Niin ne ihmiset katoavat.)

Eniten pidin romaanissa minäkertojaäänestä, joka antoi tarinalle tunnetta ja syvyyttä. Ackté tuntui ihanassa itsevarmuudessaan siltä diivalta, joka hän minun hatarissa mielikuvissani oli, mutta tarpeeksi inhimilliseltä, jotta hänen kohtalostaan välitti. (Ristiriitaista, mutta niin oli tämän tarinan Acktékin.) Lopultahan nämä tapahtumat voisi lukea vaikka sieltä Wikipediasta, kaunokirjallisessa esityksessä on kivaa olla tällainen koukku. Nyt olen sitten käväissyt Aino Acktén kanssa Pariisin oopperalavoilla, ihanaa!

Luettu teos: Ackté!
Kirjailija: Raija Oranen
Kustantaja: Teos
Ilmestymisvuosi: 2016
Sivumäärä: 450

2 kommenttia:

  1. Tämä oli oikein avartava teos oopperamaailmasta ja Aino Acktésta. Katsoin dokumentin Helene Schjerfbeckistä, joka myös matkusti 18-vuotiaana Pariisiin ja eli Ranskassa ja Englannissa kymmenen vuotta vuosina 1880-1890. Helene maalasi Edelfeltin voittoisan Pasteurin taulun kopion, sillä Ranska halusi ostaa taulun ja se oli luvattu Pasteurille. Kopio on kuulema parempi kuin alkuperäinen työ.
    Mielenkiintoista aikaa ja hienoa, että kirjeistä voidaan lukea tuon ajan tapahtumista. Acktéhan oli myös ahkera kirjoittamaan kirjeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, kirja aukaisi aihetta tällaisellekin, joka ei siitä mitään tiennyt :) Tosiaan lopussa oli lähdeluettelo, mutta en muista kuinka paljon Oranen oli käyttänyt Acktén kirjeitä ja kuinka paljon muita lähteitä. Ja hienoa että ajan kirjeitä on ylipäätään säilynyt, Virginien ja Edelfeltin tapauksessahan niitä oli kai tarkoituksella hävitetty.

      Poista

Kiitos kommentistasi :)